Päivä Moskovassa kuvina

Kultakurkku nuorukainen

Näkymää junan ikkunasta

Nyt se tuli tehtyä ja raahasin viimein takamukseni Venäjän pääkaupunkiin. Sopivaa päivää saikin odotella, sillä Euroopan suurimpaan ja kalleimpaan kaupunkiin ei lähdetä ihan tyhjätaskuna. Elektritshka-juna lähti Tveristä puolen yhdentoista maissa aamupäivällä ja yksistään menomatkan aikana tuli nähtyä yhtä ja toista, kuten esimerkiksi lahjakas nuori mies, joka esitti junavaunulliselle kerrallaan laulun kitaransa säestyksellä. Kaverilla oli todella kaunis ja soiva ääni ja ihanan valoisa asenne. Vaunuissa ravasi myös jos jonkinlaisia myyjiä, jotka yrittivät myydä mitä vain muttereiden ja kuorimaveisten väliltä. Me lähinnä naureskelimme itseksemme tyyppien mainospuheille ja esittelyille, mutta he tienaavat sillä elantonsa. Sellainen se Venäjä on. Huomasin myös ikkunasta pikkukyliä tuijotellessani tienpenkalla keskeltä poikki haljenneen kissanraadon groteskilla irvistyksellä varustettuna. Ensimmäinen kerta tämäkin.

Moskovaan päästessämme näimme nopeasti asemaa, jossa näkyi paljon kioskeja, joiden esittelyikkunat olivat täyteen ahdettuja ja keskellä pleksiä oli pieni aukko, josta myyjä otti vastaan maksuja ja ojensi myytäviä tuotteita. Ihmisiä oli paljon ja seurasimme massaa ulos jonkinlaisesta sivuovesta ja kävelimme aseman edustalle. Silloin todellisuus iskeytyi päin pläsiä: MOSKOVA. Miljoonametropoli, Euroopan suurin kaupunki. JOKA SUHTEESSA. Autojen määrä oli päätähuimaava, rakennukset olivat huikean kauniita ja suuria niin korkeus-kuin leveyssuunnassakin. Ensimmäisenä lähdimme metsästämään vessoja ja karttaa, sillä kahelikaan ei lähde sellaiseen miljoonakaupunkiin ilman karttaa. Ostimme kaksi erillistä karttaa, toinen oli pieni kirjanen ja toinen levitettävä perinteinen kartta. Molemmat osoittautuivat käteviksi. Vessa oli kiinnostava kokemus kaikessa kauheudessaan: maksoimme 25 ruplaa järkyttävästä ja pistävästä hajusta sekä typerryttävistä vessoista, joka oli oikeastaan vain reikä maassa. Ei muuta kuin kyykkyyn reiän päälle!  Varsinaisen matkan aluksi piipahdimme syömässä, hävettää kyllä myöntää, Hesburgerissa. ”Mennään Moskovaan syömään Hesessä ehheh!” Oli siinä ilonkyynelet lähellä, sillä Hesburgerissa oli pieni palanen suomalaista tunnelmaa. Jopa myyjät olivat suomalaiseen tapaan ystävällisiä ja reippaita.

Leningradskaja rautatieasemalta.

Tästä sen vasta tajuaa minne on tultu!

erikoispoliiseja. Älä lue nimeä väärinpäin!

 

"Ei saatana."

Matkamme jatkui kohti metroa. Jännitin totta kai metron käyttöä, sillä siellä tapahtuu kenties eniten taskuvarkauksia ja olin varautunut siihen laittamalla rahat pieneen kukkaroon ja sijoitin ne passin kanssa povitaskuuni. Jos joku olisi veitsellä halkaissut laukkuni, hän olisi löytänyt vanhan sanakirjan ja typötyhjän lompakon. Ostimme automaatista 2 leimauskertaa kattavan lipukkeen ja suuntasimme ihmisjoukon mukana alas metroon. Ensimmäinen käyttämämme linja ei ollut kovinkaan syvällä ja matkustimme muutaman pysäkin verran ennen kuin nousimme maanpinnalle. Astuimme ulos pysäkkirakennuksesta ja TA-DAA! Bolshoi-teatteri!

Komea on pytinki!

Gosudarstvennaja duma

Teatteri oli uskomattoman kaunis, en todellakaan ollut kuvitellut, miten suuri rakennus oli kyseessä. Olimme siis etsimässä tietämme kuuluisalle punaiselle torille. Hetken ajan palloilimme Bolshoin läheisyydessä ja ravasimme lähistöllä, kunnes lopulta löysimme oikean tien. Käännyimme valtavan Gosudarstvennaja duma-rakennuksen edustalta ja näimme Kremlin valtavat muurit. Niitä ei voinut olla tunnistamatta. Kremlin ja historiallisen museon ympäristössä kuhisi hirvittävät määrät ihmisiä, mutta se ei meidän menoamme haitannut. Kävelimme lähemmäs ihailemaan museorakennusta ja kiersimme sen sivustaan. Sieltä huomasin kuuluisat kirkon kupolit ja kipitimme eteenpäin Kremlin muurin viertä. Siinä se oli: Punainen tori. Krasnaja ploshad.

Kremlin muuri

Punainen tiilirakennus on Historiallinen museo. Vieressä Kreml.

SIWA! wait what?

...Siis GUM

Vasemmalla puolella näkyi valtava tavaratalo ”GUM” (ГУМ), jota ei päältäpäin tavarataloksi arvaisi. Paikka muistutti enemmän palatsia! Oikealla puolellamme Kremlin muuri jatkui korkeana ja valtavana, mutta huomasin sen edessä aidatun alueen sisällä Leninin Mausoleumin. Sinne ei ikävä kyllä päässyt, sillä sitä ollaan remontoimassa. Aivan suoraan edessämme seisoi esitteistä ja kuvista tuttu Pyhän Vasilin katedraali. Kuvasimme toisiamme innoissamme kirkon edessä tuhansien turistien keskellä ja katselimme kauan ja hartaasti ympärillemme. Olisin viihtynyt siellä vaikka koko päivän. Matkaa oli silti jatkettava ja suuntasimme seuraavaksi sisälle GUM:iin. Voi sitä merkkiliikkeiden kirjoa. Paikassa oli omat katunsa, tekokirsikkapuita, satoja näyteikkunoita ja kauniita suihkulähteitä huikean arkkitehtuurin ympäröimänä. Ei minulla olisi ollut varaa käydä siellä edes kahvilla, mutta ihailla ainakin sain!

Missäs sitä ollaan?

Värihirviö itse!

Riemuääliöt osa 1

Riemuääliöt osa2

Kuva GUM:in sisältä!

Seuraavaksi lähdimme etsimään kuuluisaa Arbat-kävelykatua ja näimme siinä matkan varrella mm. kaupungin kirjaston, joka sekin oli JÄÄTÄVÄN KOKOINEN PYTINKI. Sen edustalla oli pulunulosteen värjäämä Dostoyevskin patsas. Kävelimme Kirjaston ohi ja jatkoimme matkaa, kunnes saavutimme määränpään. Arbatilla ostimme jäätelöt ja katselimme rauhassa katutaiteilijoiden huikean taitavia muotokuvatöitä (näen tulevaisuuteni tässä!) ja seurasimme ihmismassojen kulkua. Jäätelönmyyjänä toimiva tyttö valitti meille pitkää turistientäyteistä päiväänsä. En ehkä menisi Arbatille myymään jäätelöä hänen sanojensa perusteella. Pysähdyimme katsomaan propagandajulisteita matkivia postikortteja ja päätin ostaakin muutaman. Menin sisään matkamuistoliikkeeseen ja bongasin kauniita venäläistyylisiä villahuiveja ja luulen, että myyjä näki ilmeestäni, etten lähtisi kaupasta ilman yhtä huivia. Hän esitti tarjouksen, että saisin yhden pienempikokoisista huiveista 1000 ruplan hintaan, mikä oli mielestäni hyvä diili, sillä normaalisti vastaavista huiveista sai maksaa ainakin tuplasti saman hinnan.

Putinin "kaksoisolento".

Kaupunginkirjasto

Arvatin alkupää ja Sini jäätelönsä kanssa.

Katutaiteilija töissä.

"Mä en enää koskaan piirrä!"

On Paula-lehmä cool!

Arbatin varrella näimme Pushkinin asuintalon lisäksi myös KINO-seinän. Kyseessä on yksi kuuluisimmista neuvostoliittolaisista rock-bändeistä, jonka keulakuva Viktor Tsoi kuoli 28 vuoden iässä auto-onnettomuudessa vuonna 1990. Arbarin varrella sijaitsee iso graffitien peittämä seinä, joka toimii kyseisen bändin muistomerkkinä. Sinne fanit ovat vuosien varrella käyneet lisäämässä tekstejä ja kuvia. Oli onni, että edes huomasimme koko seinän, sillä ihmisiä oli paljon ja kaikkialla Venäjällä olen tottunut näkemään graffiteja muutenkin kaikkialla. 

Pushkinin asuintalo

KINO-seinä!

Mun uus kaveri joka yritti saada rahaa kuvaamisesta.

Matkamuistoliikkeen näyteikkuna.

Arbatilla jokin iski oikeaan pohkeeseeni, sillä se alkoi kiukutella kävelemistä. Luulen, että jollain selittämättömällä tavalla onnistuin reväyttämään lihaksen pohkeessani… Tai jotain. Matkustimme seuraavaksi metrolla etsimään yhtä Moskovan lukuisista Stockmanneista, sillä siellä oli hullut päivät ja Sini oli jo kauan halunnut sinne. Kävelimme kauan suoraa tietä seuraten Prospekt Miriä, eli suurta monikaistaista autotietä, kunnes lopulta ilmoitin, etten kävele enää metriäkään ennen kuin tiedämme tarkalleen, missä etsimämme ostoskeskus sijaitsi. Kysyimme ystävälliseltä rouvalta tietä ja ilmeni, että paikkaan oli vielä matkaa, jolloin minä ja Jonna annoimme väsymykselle periksi. Halusimme palata rautatieasemalle, mutta sitten Sini lähti yksin jatkamaan matkaa. Yritimme vielä soittaa hänelle, mutta jostain syystä puhelimet eivät suostuneet luomana yhteyttä, joten käännyimme ja palasimme Jonnan kanssa kaksin lähimmälle metroasemalle. Matkalla huomasin, että tämän blogini taustana toimii valokuva Moskovan metron Komsomolskaja-pysäkistä. ”Missä olen nähnyt tuon aseman?” Niimpä niin.

"Tuulee niinkuin venäläisessä elokuvassa!"

Kosmos-hotelli.

Tutunnäköinen metroasema, eikös?

Loppuilta meni istumapaikkoja etsiessä ja päädyimme ympyrän sulkijaksi takaisin Hesburgeriin istumaan ja odottamaan junan lähtöä. Ostimme liput ja palasimme kaksistaan elektritshkalla Tveriin miettien, mitenköhän Sini pärjäisi yksinään miljoonametropolissa illan pimetessä. Meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta löytää häntä enää sen jälkeen, kun hän lähti yksin mitään sanomatta jatkamaan Stockmannin metsästystä. Totta kai mietimme, mitä kaikkea tilanteessa voisi käydä, sillä kannatan vahvasti lausetta ”Kaveria ei jätetä”, mutta mitä teet jos kaveri itse jättää lauman? Olin tempusta kaikkea muuta kuin iloinen, mutta olin kyllä helpottunut aamulla, kun näin Facebookista, että myös Sini oli päässyt kotiin.

Kiitän Jonnaa osasta kuvista! Lopuksi vielä kuvia Metrosta:

Säikähdin kun metro ilmaantui.

Niin vauhti kuin metelikin olivat kovat.

Pahamaineisen syvät rullaportaat.

Kosmonauttien päivä

Hyvää kosmonauttien päivää! Kyllä, 12. päivänä huhtikuuta vuonna 1961 Juri Gagarin kiersi maapallon ympäri Vostok-aluksella. Aurinko paistaa Tverissä pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteita on sen verran, että ulkona tarkenee kevyellä takilla. Katujen todellinen kunto paljastuu lumikerroksen alta ja paikoittain kaduilla on varsin hankalaa kävellä kuoppien ja epätasaisuuksien takia. Lätäköt eivät enää matkaamista haittaa, sillä olen ottanut kumisaappaat vakituiseen käyttöön, kun talvisaappaat alkavat olla liian kuumat tuohon keliin. 

Jälleen yksi mainitsemistamme järvistä. Huomaa altaan syvyys.

 Eilen täällä asuntolalla vietettiin skotlantilaisten läksiäisjuhlia ja ihmisiä oli enemmän kuin aiemmissa pippaloissa. Käytössä oli kaksi asuntoa, joista toinen oli luonnollisesti meidän iso asuntomme, joten istuin suuren osan illasta evakossa omassa huoneessani suljetun oven takana kirjoittamassa analyysia Gogolin teoksesta ”Nenä”. Olin saanut homman hoidettua, kun pari kaveria ilmaantui tuomaan juomia turvaan tänne meikäläiseen asuttamaan residenssiin, sillä näissä pippaloissa on aiemmin tavattu sellaista ilmiötä kuin juomien varastaminen. Olen kuullut monta kertaa siitä, miten kyseisten kavereiden juomat vietiin, kun he jättivät pullot vartioimatta, mutta kyseessä on jälleen kulttuurierot. Suomalaiset osatavat tasan itselleen juomat ja juovat vain niitä, kun taas muut ostavat koko porukalle yhteisiä juomia, joista kaikki juovat. Tästä syystä juomia pidetään yleensä täällä säilössä jos osallistutaan pippaloihin. Surullistahan se on, kun skottitoverimme palaavat kotiin, mutta oli ilo saada heistä uusia tuttavuuksia!

Tänään kävimme jälleen ekskursiolla museossa. Kyseessä oli Saltykov-Sjtjedrinin museo, mutta emme menneet katsomaan kyseistä kirjailijaa käsittelevää kierrosta, vaan katsoimme esineitä ja pukuja kyseiseltä ajalta. Opas kannusti meitä myös leikkimään hieman sanaleikkejä. Paras osio museossa oli kuitenkin meidän ryhmällemme varattu teekestitys. Istuimme kaikki pitkän siististi katetun pöydän ääreen ja nautimme sitruunalla maustettua teetä ja teeleipinä konvehteja ja keksejä. Kuuntelin taustalla soivaa klassista musiikkia ja tunnistin ainakin Brahmsin ”Unkarilaisen tanssin” ja Vivaldin ”kesän”. Ei siitä puuttunut muuta kuin vanhanajan vaatteet käsin nyplättyine pitseineen ja tyllikerroksineen! Museossa oli myös todella hienoja värikkäitä tauluja, joista napsin muutaman otoksen.

Seurapiirineidot Paula ja Tiina

Tämä oli tauluista suosikkini. Veisin kotiini!

Tuo kello oli toimiva.

Nimihirviön kantaja itse.

Paluumatkalla kuvailimme hiukan katumaisemaa. Bongasin muutaman neitoperhosen matkalla ja sain yhden vangittua kuvaankin sen lekotellessa auringonpaisteessa eräällä seinällä. Käveleksimme kaduilla hetken  ennen kuin menimme tyttöjen kanssa kauppaan. Siellä oli minun ja yhden kaverini välillä pientä konfliktin poikasta, mutta uskoisin krapulan avittaneen asiaa. Minä en siis ollut krapulainen osapuoli, join tuskin lainkaan edellisenä iltana, kun en ollut erityisen sosiaalisella tuulella. Jos olisinkin päättänyt lähteä Zerkalo-nimiseen baariin, niin en luultavasti olisi päässyt kumppareissani sisään asti. Joka tapauksessa, en välitä kuunnella krapulaärtyilyjä etenkään, kun tila on itse hankittu. Olkoon nyt.

"Kevät tulee!" Venäläiset opiskelijat osaavat ainakin tämän lauseen suomen kielellä.

Itse museorakennus.

Trjohsvetsaja kävelykatu.

Hieno graffiti Studentsesky pereulokin varrella.

Huomenna tämä tyttö lähtee kuitenkin katselemaan Venäjää pikkuisen Tverin ulkopuolelle hieman isompaan kaupunkiin, nimittäin Moskovaan! EN ole koskaan käynyt siellä vielä, mutta olen todella innoissani. Haluan nähdä nähtävyyksiä, mutta tarkoituksemme on piipahtaa myös Moskovan Stockmannin hulluilla päivillä. En ole koskaan käynyt edes Suomessa hulluilla päivillä, joten tästä tule luultavasti kokemus yksinään. Matka Tveristä Moskovaan kestää suunnilleen 2,5 tuntia, mutta ainakaan junamatka elektristkalla ei maksa juuri mitään, etenkin kun meillä on opiskelijakortit takaamassa alennuksen.

Flunssapalleron valitusvirsi

Ihan vielä aamuaurinko ei paista sisään Zheljabova-kadulta yliopiston rakennuksen kulman takaa. Kello näyttää vartin vaille yhdeksää, kohta loputkin meistä heräilevät minun ja Serafiman lisäksi. Heräsin jo ennen kahdeksaa kehnosti nukutun yön jäljiltä. Minua ei nukuta, mutta väsyttää silti aika tavalla, kiitos flunssan, joka herätti minut useampaan otteeseen yöllä. Kuumetta ei enää ole, mutta en silti mene kouluun, koska en halua lukea väkisin uutisia ääneen, kun yskittää lähes koko ajan. Onko teille koskaan sattunut niin, että olette olleet jumissa junassa, bussissa, luennolla yms. ja äkkiä yskittää niin, että silmät valuvat vettä ja odotatte keuhkojen irtoavan? Jep. Ehkä saan tämän tällä kertaa anteeksi.

Tämä on taas niitä aamuja, kun toivoisin olevani kotona pienessä yksiössäni Tampereen Herwoodissa (tai eräässä toisessa osoitteessa lähellä Kissanmaata <3). Luotettavin musiikintarjoajani Spotify vammailee, enkä voi kuunnella DDT:tä, joka on yksi suosikkibändeistäni ja mielestäni myös parasta venäläistä musiikkia. Päädyin siis kuuntelemaan Abbaa, joka oli siis näin aamuikävään sopivaa ja sanoituksiltaan osuvaa musiikkia.

Staring at the ceiling

Wishing she was somewhere else instead

One of us is lonely

One of us is only

Waiting for a call.

Vähän kontekstista irti revitty pätkä, mutta sopii näin lievää koti-ikävää potevan flunssapalleron maanantaiaamuun. Vielä on kaksi kuukautta edessä eikä se minua haittaa lainkaan, mutta välillä tuntuu siltä, että olisi ihanaa herätä omasta asunnosta kotimaasta. On silti ilo huomata, että nälkä alkaa nakertaa, koska viimeisen parin päivän aikana olen joutunut muistuttamaan itseäni ruoan olemassaolosta. Kipeänä nälkää ei vissiin tule tunnettua, mutta eilen kävin hakemassa Serafiman kanssa Chicken Housesta pikaruokaa. Miksi? Koska oli sunnuntai ja KOSKA TÄÄLTÄ EI SAA KEBABIA!

En siis syö kotona Suomessakaan usein roskaruokaa, mutta kun syön, se on yleensä kebabia (koska Hervanta on Kebabin mekka, jokaisessa kadunkulmassa on kebabravintola). Täältä en ole sitä löytänyt, mutta Chicken house ajaa asian loistavasti. Kyseinen pikaruokaketju tarjoaa pikaruokaa, jonka pääainesosa on kana (ylläripylläri). Itse ruoasta minulla ei ole paljoakaan sanottavaa (muuta kuin että se maistui ihan järkyttävän hyvältä), mutta koskapa tämä on matkablogi, voisin selittää pikaruoka ravintoloiden tilausmenetelmistä. Esimerkiksi Chicken Housessa ruoka tilataan tavalliselta tiskiltä, kuten muuallakin maailmassa, mutta kaikki aterian osat on tilattava erikseen: Hampurilainen + lohkoperunat/ranskikset + juoma. Tämän lisäksi myyjä luultavasti yrittää tyrkyttää vielä salaattia tai jälkiruokaa, ota tai jätä, sitten saat käteesi kuitin ja menet pitkälle käytävälle odottamaan. Tällä kyseisellä käytävällä on pitkä tiski, jonka takana työntekijät ”marsuilevat” eli kipittävät paikasta toiseen kooten annoksia pikkuhiljaa. Kun annos valmistuu, he huutavat tilauksen hinnan ja siksi on tärkeää osata ne saakelin numerot venäjäksi. Ensimmäisellä kerralla minulla oli kova homma kuulla oman annokseni hinta, sillä niitä hintoja huudellaan kaiken aikaa. Kun kuulet kuittisi loppusummaa vastaavan hinnan, menet näyttämään kuittisi kyseiselle työntekijälle ja saat annoksesi sitä vastaan, sitten syöt ja jätät tarjottimesi ja roskasi lojumaan. Niitä varten ravintolassa on oma työntekijä, joka kerää astiat ja roskat pois, tosin tästä taisin mainita aiemmissa teksteissäni.

Nyt aurinko jo paistaa sisään, ehkäpä päivä tästä paranee. Pian teen patikkaretken keittiöön ja toivon, etten törmää villieläimiin (siis torakoihin), sillä Katja mainitsi tavanneensa niitä kerran keittiössämme eräänä myrskyisenä yönä. Luultavasti remontti pistää alivuokralaiset liikkeelle talon rakenteissa. En tiedä remontoidaanko Suomessa sunnuntaisin, mutta tuli eilen huomattua, että täällä ainakin remontoidaan! Nousin aiemmin kuin kämppikseni ja menin keittiöön tietokoneineni, etten pärskimiselläni herättäisi häntä ja heti, kun sain rojuni raahattua keittiöön, alkoi sellainen poraaminen ja jyske, ettei siinä ajatuksiaan kuullut. Se siitä huomaavaisuudesta.

Ei kaduta, että otettiin kumpparit mukaan.

Samanlaista "jokea" jatkui koko tuon suoran tien matkalta.

Mainitsin edellisessä tekstissäni vedenpaisumukset liittyen lumensulamiseen ja kun kävimme ostamassa junalippuja rautatieasemalta, pääsin todistamaan kyseistä ilmiötä suoralta kädeltä. Takaisin tullessamme nousimme vahingossa väärää ratikkaan ja jouduimme kävelemään hyvän matkaa takaisinpäin, mikä ei ollut ihan lempipuuhaani kipeänä, mutta sainpahan kuvamateriaalia kaduista ja tulvista. Ihmiset kävelevät kadunvieriä pitkin lumikinosten päällä, mutta minähän lampsin läpi jäisten loskavesistöjen, koska minullapa oli kumisaappaat <3

Tverskie vstrechi elikkäs Tverin tapaamisia.

Ensimmäistä kertaa koko talven aikana kurkkuni on karhea, mikä tietysti aiheuttaa lievää tymääntymistä, kun olen tähän mennessä onnistunut pöpöt välttelemään. Viimesyksynä koin oireita vatsataudista, mutta ilmeisesti syypää olikin koulun tartar-kastike, koska kukaan muu ei sairastunut kavereistani, kuin vain ne jotka sitä kastiketta olivat syöneet. Toisaalta täällä alkoi tällä viikolla remontti yläkerrassa, mikä tarkoittaa sitä, että käytävillä on pölyä ja moskaa ja laastia ynnä muuta remonttijätettä. Anatoli Borisovits Gurin, kirjoittamisen opettajamme, kertoi aikanaan remontista aiemmin meille ja sanoi: ”Kun palaatte Suomeen, voitte kehuskella selvinneenne kunnialla venäläisestä remontista hengissä!” Venäläiset itsekin tietävät, että remontti venäläisittäin on jotakin tyrmistyttävää.

Tänään osallistuimme eräänlaiseen kansainväliseen tutustumistapahtumaan nimeltä Tverskie vstrechi, jossa erimaan edustajat pitivät esityksiä, mukaan lukien me suomalaiset. Meidän esitykseemme kuului esitelmä suomalaisista faktoista, kuten esimerkiksi montako saunaa meillä Suomessa suunnilleen on. Tätä seurasi näytteitä suomenkielen sanoista verrattuna muihin kieliin: esimerkiksi näytimme taulukkoja, joista oli nähtävissä sama sana eri kielillä ja listan lopussa on suomenkielinen sana, joka ei ole ulkoasultaan SINNE PÄINKÄÄN kuin muut sanat. Vrt. Cine, Cinema, Kino, ELOKUVATEATTERI. Tai system, sistem, sistema, JÄRJESTELMÄ. Mitä helvettiä? Oliko Agricola pöllyssä vai muuten vaan kieli poskessa suomen kirjakieltä luodessaan?  Esitykseen kuului myös kuvia suomalaisista urheilumuodoista kuten sauvakävelystä, eukonkannosta, mutajalkapallosta, suojalkapallosta, lumijalkapallosta ja saappaan heitosta. Puhelimenheitosta ei tainnut olla slaidia, sääli sinänsä. Suomessa valmistetaan (lue: valmistetiin) sen verran kestäviä puhelimia, että jos viskaisi Nokian 330 puhelimen niin pitkälle kuin jaksaa, niin ei se siitä hajoa, hyvä jos lommoa saa. Nimitämmekin täällä Tverissä monien tovereidemme alkukantaisia varapuhelimia ydinsotapuhelimiksi, sillä ne voisi tiputtaa vaikka helikopterista ja silti ne kestäisivät ehjinä.
Lopuksi esitimme kuvia suomalaisista herkkuruoista, kuten esimerkiksi mustasta makkarasta, mämmistä, kalakukosta, tervajäätelöstä ja salmiakista. Tarjosimmekin esitystämme seuraaville opiskelijoille ja opettajille näytteitä salmiakista ja lavalta käsin oli jokseenkin hulvatonta seurata ulkomaalaisten ilmeitä, kun he maistoivat merkillisiä mustia makeisiamme.

Ieva ja mummo

Hienoa Liilulaaluliilu-tyyppistä laulantaa!

Lisäksi Suomi-esitelmäämme kuului musikaalinen upea esitys! lauloimme kuorona ”Ievan polkkaa” samalla kun kolme opiskelijatoveriamme näyttelivät lyhyesti esityksen lauluun liittyen. Tiina esitti Ievan äitiä, Janna itse Ievaa ja Ari Ievaa riiaavaa nuorukaista. Tähän liittyen minun pimeänä toimiva Parturi-Kampaaja-Kynsistudio-Paula firmani laajensi jälleen palveluitaan maskeerauksen puolelle!

Kiinalaisten esitykseen kuului tylsä esitelmä kiinalaisten vaihtareiden kotiyliopistosta, runonlausuntaa ja tanssiesitys. Tyttö tanssi kylä hyvin ja taipuisasti, pisteet siitä! Venäläiset puolestaan puhuivat kansainvälisistä suhteistaan, esittivät runon ja sitten paikalle saapui kansanlaulu ryhmä, joka pisti meidät tanssimaan ja leikkimään pusuleikkejä, joista esimerkiksi yhdessä naiset kiersivät ringissä miehiä ympäri. Miehet olivat polvillaan pienemmässä ringissä ja pomppivat sivusuunnassa nojaten toisiinsa. Tätä jatkui niin kauan kunnes lauluryhmän jäsenet lakkasivat laulamasta, sitten tyttöjen piti mennä pussaamaan jonkun pojan päälakea ja ottaa tämän paikka kyykistelevässä ringissä. Samaa vuorottelua jatkui jokusen kerran. Leikimme muitakin musikaalisia leikkejä, mutta tuosta kuvailemastani leikistä saa touhun ideasta kiinni.
Täällä lumi sulaa pikkuhiljaa. Tulikin tuosta mieleeni, että tunnilla Anatolij mainitsi venäläisen katujen kunnossapitopolitiikan tunnuslauseen: ”Miksi sitä lumia putsaamaan kun se sulaa itsestään pois!” Kyllä, aivan oikein, sitten jokaisessa kadunkulmassa on järvi ja naiset saavat kaivaa korolliset kumisaappaansa käyttöön. Venäläisnaiset pitävät kiinni korollisista kengistä oli kyseessä sitten talvisaappaat tai kumisaappaat.