Sotaleikkejä, kahvia ja liikennekulttuuria

Parasta mitä reissussa on vielä tapahtunut: LAZER TAG! Kyseessä on siis Megazonea muistuttava peli, jossa tietyssä pelitilassa ammutaan toisiamme laseraseilla. odotin jotain futurististyyppistä ammuskelupeliä, jollaisia meillä Suomessa on: Ihmisillä on välkkyvät liivit ja ammuskelemme toisiamme pimeässä tilassa. Joo, muu maailma rauhoittuu pääsiäisenä ja Paula leikkii Venäjällä sotaleikkejä!
Venäläinen versio: kuvitelkaa vanha hylätty viisikerroksinen rakennus, mahdollisesti koulu, jossa on hylättyä tavaraa, kaasunaamareita riippumassa katosta ja vanhoja passintapaisia dokumentteja lojumassa huoneissa. Meille annettiin armeija-vaatteet, joihin kuului takit, housut ja halutessaan kasvot peittävät maskit, sekä pääpanta, jossa oli kiinnitettynä laservilkkuja. Meille annettiin kiväärin tyyppiset aseet, jotka oli kytkettynä otsapantoihimme. Tähtäsimme aina päähän ja jos sai osuman, ”uhrin” otsapanta alkoi välkkyä punaisena. Pelissä oli erilaisia juonia: lipunryöstöä, taktikointia, rynnäkkötyyppistä pelaamista jossa meidän piti valloittaa tietty piste ja pitää se hallussamme ja yhdessä pelissä toinen joukkue asettui asemiin eri kerroksiin, ja meidän tehtävämme oli etsiä ja tappaa heidät. Onnistuimmekin tässä hyvin, kunnes kaikki muut paitsi Liza ”tapettiin” ja hän jäi yksin etsimään liiankin hyvin piiloutunutta Katjaa, mutta peli päättyi tasapeliin.

Aluksi tilat olivat melko pelottavat. Kuva ei ole ottamani!

VOITTAJAT!

 Pahimpia surmanloukkuja olivat portaikot, jossa oli helppo kytätä alemmista kerroksista hiippailevia vihollisia. Pöly ja laastinpalat tietysti rapisivat kenkien alla ja täytyi varoa, ettei päästä liikaa ääntä. Huoneiden ovet olivat pääasiassa avoinna, joten suojapaikoista ei ollut pulaa pitkillä käytävillä. Joissain ovissa oli reikiä joista saattoi vaania ja odottaa vihollisen ilmestymistä. En ole koskaan kokeillut mitään vastaavaa ja koko touhu maksoi tunnilta

350 ruplaa, mutta saimme pelata ilmaiseksi toisenkin tunnin. Sanoinkuvaamattoman hienoa!

kävimme vierailemassa Pauligin Tverin paahtimossa, josta käteen jäi President-kahvipaketti. Paahtimo ei ollut niin suuri kuin Suomen vastaavat, mutta saimme opastuksen suomenkielellä, mikä oli kuin musiikkia korvillemme! Ikävähän kotia kohtaan siinä nousi, mutta minkäs mahtaa.

Paahtimo Tverin ulkopuolella.

 Vielä kaksi kuukautta reissua edessä, enkä ole vielä käynyt Moskovassakaan, joten paljon nähtävää on vielä edessä. Venäläinen liikenne oli myös kiinnostavaa, sillä menimme kaupungin ulkopuolelle minibusseilla. Haluan nyt verrata venäläistä autoilua suomalaiseen autoiluun. Jos suomalainen kuski ajaa selvin päin, hän ajaa suoraan, mutta kännissä hän ajaa siksakkia tien puolelta toiselle. Jos taas venäläinen kuski on selvin päin, hän ajaa siksakkia väistellen kuoppia ja töyssyjä, kun taas päissään hän ajaa vain suoraan välittämättä tien kunnosta. Autotiet ovat täynnä töyssyjä, epätasaisuuksia ja aukkoja. Venäjällä tästä onkin sanonta: ”Venäjällä on kaksi ongelmaa: tiet ja idiootit. Nyt on huomattu kolmaskin ongelma: idiootit, jotka tekevät teitä.” Täällä ei ole kaistoitusta, vaan ihmiset ajavat siitä välistä, mistä vain mahtuvat. Marshutkat, trolleybussit, ratikat ja tavalliset bussit kulkevat tiettyjä reittejä, mutta muun liikenteen kaoottisuuden tähden julkisilla matkustaminen on hitaanlaista. Marshutkat ovat tilataksin kokoisia pakettiautoja, jotka kulkevat tiettyä reittiä. Ne pysähtyvät siellä, missä ihmiset kyseisellä reitillä haluavat ja kyyti maksaa 15 ruplaa (20-30 senttiä). Kyyti voi ulkomaalaiselle vaikuttaa kyseenalaiselta ja arveluttavalta, mutta paikallisille se on tuiki tavallista: istut kyytiin ja ojennat suoraan kuskille rahasi, tai jos istut taaempana autossa, pyydät muita matkustajia välittämään rahasi kuskille. Ratikoissa, trolleybusseissa ja busseissa on tavallisesti babushka eli mummeli rahastamassa ihmisiä. 

Matkalla Pauligille.

Minä ja Turusta Tveriin tullut Tanja matkalla Pauligille.

Tämä systeemi on mielestäni hyvä, sillä Venäjällä naiset saavat jäädä eläkkeelle 55 vuoden iässä, mutta harvalla on varaa jäädä eläkkeelle, joten iäkkäät naiset tekevät rahastajan hommia, toimivat vahtimestareina tai siivoavat pikaruokaloissa tarjottimet ja roskat roskiin. Siitä tulikin mieleeni: Suomessa esimerkiksi McDonaldsissa tai Hesburgerissa asiakas toimittaa roskansa itse roskikseen ja vie tarjottimet niille tarkoitettuun paikkaan, mutta Venäjällä tähän siivoamishommaan on palkattu vanhempia naisia hankkimaan lisätienestiä. Kaupoissa kärryt jätetään lojumaan kassojen tuntumaan ja kärrypojat keräävät ne yhteen ja toimittavat ne niille tarkoitettuun paikkaan. Suomessa tästä voitaisiin ottaa mallia, mutta valtiolla ei ole varaa maksaa tällaisesta työstä kunnon palkkaa jokaiselle, joten on halvempaa pitää asiat sellaisena kuin ne nyt ovat. Eivät babushkat täällä huikeita tienaa näillä töillä, kun taas Suomessa on kaikissa töissä kiinteä minimipalkka.

Tänä viikonloppuna minun on tarkoitus lukea Gogolin teos ”Nenä”, jossa minun ymmärtääkseni muuan kollegioasessori (älä kysy, mikä ihme se sellainen on) huomaa nenänsä puuttuvan ja pian selviää, että nenä juoksentelee ympäri Pietaria valtioneuvokseksi pukeutuneena. Kuulostaa kyllä hupsulta, mutta kuulin kirjallisuuden opettajaltani, että Gogolilla oli jonkinlainen fiksaatio neniin. Kyseisellä herralla oli myös merkillinen suhde naisiin: hän eli elämänsä naimattomana, koska hänestä nainen on  ”Saatana hameessa” (чёрт в юбке). Tulin lisäksi ostaneeksi viikolla hieman matkamuistoja: poikaystävälleni ostin shottilasin (hän keräilee niitä ja pyytää matkustavia tuttujaan tuomaan eri maista shottilaseja) ja itselleni ostin propagandajulisteen näköisiä jääkaappimagneetteja.

"Isänmaan puolesta!"

"Tänä iltana kanssamme juot, huomenna isänmaan myyt!"

"Naiset ovat suuri voima"

Parturi-Kampaamo Paula

Nyt sitä päästään koulutöiden makuun! Minun on tarkoitus kirjoittaa noin 2-4 sivun mittainen essee aiheesta ”isät ja lapset” Aleksandr Pushkinin teoksessa ”Asemanhoitaja” (Станционный смотритель). Kirjoitettuna on jo hieman vajaa kaksi sivua, jonka sain tiistai-illan aikana aikaiseksi aina siihen asti, kunnes eräs yläkerran naapureistani Sini keksi alkaa poistaa teipillä kiinnitettyjä hiustenpidennyksiään eikä pystynytkään hommaan itse. Tästä syystä pimeänä toimiva Parturi-Kampaamo-Kynsistudio Paula laajensi toiminta-alaansa hiustenpidennysten poistoon. Hommaan upposi näppärästi puolisentoista tuntia, mutta kyllä näpertämistäkin riitti! Ilman minua Sinillä olisi vieläkin kiinalaista tukkaa päässä, mutta nyt on ”tukiaiset” poistettu. Homma sujui huomattavasti kätevämmin, kun keksimme liottaa teippien liimoja hoitoaineen ja hiusöljyn avulla. Kotopuolessa olen leikellyt niin omia, veljeni kuin äitinikin hiuksia, mutta myös värjännyt kavereiden kuontaloita. Viime viikonloppuna laajensin kauneudenhoitoalaani kynsienhoitoon ja tein tälle samaiselle Sini-neitoselle kynsihoidon, johon sisältyi kynsinauhojen poisto, kynsien viilaus, juonteiden poisto sekä kiillotus ja pisteenä i:n päälle vielä lakkaus.

Sotavälineistö. Kyllä, kokis kuuluu asiaan.

Lopputulos. Harjauksen jälkeen kampaus oli vähemmän peikkomainen.

Tässä ovat ne poistetut "Tukiaiset", joiksi Sini niitä itse nimitti.

Saimme uuden lukujärjestyksen joka astuu voimaan ensiviikosta alkaen. Syy aikataulujen muutoksiin lienee remontti, joka tapahtuu yläkerrassa. Tästä syystä vihaan tulevia keskiviikkoja koko sydämestäni. Kahdeksanaamun vielä kestäisin, mutta ajatuskin TUPLATUNNISTA (reilu 3 tuntia tauon kanssa) Venäjän yhteiskuntaoppia heti aamusta herättää äkillisen halun kokeilla vieläkö Volgan jää kestää (opiskelijaversio venäläisestä ruletista)! Opettaja kyllä tuntee asiansa, mutta voisi mielestäni puhua hieman hitaammin, kovempaa ja selkeämmin ja hitto vieköön poiketa joskus kaavasta. Onneksi tätä kidutusta vastaan perjantait ovat vapaat, mutta joka toinen viikko menemme perjantaisin ekskursiolle ennalta määrättyyn kohteeseen, joka on tällä viikolla Pauligin tehdas Tverissä. Tulee mielenkiintoista.

Meillä on jonkinlainen kansainvälinen tapahtuma heti ensikuun alussa, jossa jokaisen maan edustajat pitävät esityksen esitellen omaa maataan. Meidän suomalaisten esitykseen kuuluu osuus, joka esittelee ruokaa, hieman kieltä ja musiikkia. Minä kuulun ryhmään, joka laulaa Ievan polkkaa kiinalaisille, skotlantilaisille ja venäläisille (ei siksi, että osaisin laulaa vaan siksi, että osaan/tunnen laulun)! Tätä oikeastaan en jaksaisi odottaa, etenkin kun on ennalta sovittu, että poistumme lavalta tanssien letkajenkkaa paikallisten toiveesta.

Mutta mitäpä olisikaan Venäjä ilman tunnettua yllätys-tekijää! Se toimii kuin Karma, it’s never too far behind you! Kaverini Julia ja Katja olivat Lentassa ostoksilla, kunnes he todistivat kiinnostavaa tapahtumaa, jossa nuori työmies peruutti trukilla leipäosastolla päin seinää vasten seisovia kattoa kannattelevia rakenteita, jonka seurauksena katto rymähti alas. Nyt en siis puhu koko rakennuksen katosta, vaan metallisista osista koostuvasta välikatosta, jonka päällä kulkee muun muassa sähköjohtoja. Tänään kauppareissulla todistimme Sinin kanssa miten lunta humahti alas katolta kohdasta jonka ali olimme juuri kulkeneet, mutta ihan vain tuplasäikähdyksen tähden lunta tipahti vielä toisenkin kerran takaamme toisesta kohdasta, kun käännyimme risteyksestä ylittämään tietä. Voin sanoa, että olisi saattanut ottaa päähän (sanan joka merkityksessä), jos olisimme jääneet alle, sillä lunta ei pudonnut mitenkään vähän. Kaduilla kulkeminen on eräänlaista selviytymistaitselua, sillä joutuu kurkkimaan katonharjalle metristen jääpuikkojen varalta ja samalla joutuu katsomaan mihin astuu peilijäisten katujen takia! Но эта – Россия! Sellaista se Venäjällä on!

Tappajapurilainen ja räjähtävä pastakastike

Jättipurilainen Rusburgerissa.

Kävimme paikallisessa ostoskeskuksessa Rubinissa, josta en saanut otettua kuvia, sillä kamera jäi kotiin. Paikka oli luonnollisesti valtava, siellä oli pieniä akvaarioita aulassa (joissa ui muun muassa pieniä haita), elokuvateatteri, tusinoittain vaateliikkeitä ja ruokapaikkoja. Menimme sinne trolleybussilla, joka jumittui ruuhkaan Tverskaja ulitsalla (pääkatu) ja koimme siinä samalla paikallisen liikenneruuhkan, jossa kaikki rynnivät pienimmistäkin väleistä läpi ja törmäyskurssit ovat lähellä. Rubinissa tulin syöneeksi elämäni suuriman hampurilaisen! Kyllä siinä Hesburger ja mäkkäri kalpenivat, kun sain ruokani eteeni, mutta kyllä maistuikin hyvältä. Ateriaani kuuluivat hampurilainen, lohkoperunat ketsupilla sekä juoma ja koko helahoidon hinnaksi muodostui 300 ruplaa eli suunnilleen 7,5 euroa.

Tämä kuva on Lentasta. Ostin kyseisen leivän hintaakin sille kertyi huikean euron verran!

Osallistuin asunnossamme järjestettyyn illanviettotapahtumaan, jotka loppujen lopuksi muuttuivat pippaloiksi. Olen ylpeä itsestäni jo yksistään siksi, että osallistuin sosialisointiin, mutta vielä enemmän olen tyytyväinen siitä, että keskustelin venäläisten kanssa venäjäksi. En kuitenkaan lähtenyt enä jatkamaan Tverin yöhön muiden kanssa vaan jäin mieluummin kotiin soittamaan kullalleni kotiin Suomeen. Paikalla on tavallisesti suomalaisia, venäläisiä, skotlantilaisia ja ranskalaisia, joista eniten olen sosialisoinut skottien kanssa.  Aiemmin viikolla skottiporukkaan kuuluva Andrew ilmaantui ovemme taakse ja ehdotti porukalla pastailtaa. Piipahdimme Lentassa ostamassa ruokaa Serafiman ja muutamien Joensuulaisten kanssa ja myöhemmin illalla Andrew ryhtyi keittiössämme kokiksi muiden siemaillessa viiniä ja kuunnellessa Dean Martinin italialaishenkisiä kappaleita. Kommelluksitta kokkausprosessi ei sujunut, sillä Andyn paksu bolognese-kastike räjähti kattilassa ja päädyin putsaamaan tomaattikastiketta niin seinistä, hellalta kuin kokin tukastakin. Spagettia oli kokonainen vuori, mutta olihan meitä illastajiakin seitsemän. Pastaa ja punaviiniä, deliozioso!

Tänään kävimme katsomassa paikallisessa teatterissa Nikolai Gogolin näytelmän ”Reviisori”. Kyseinen näytelmä kertoo kylästä, jossa paikalliset viranomaiset ja kaupunginjohtaja järkyttyvät siitä, että Pietarista on tulossa reviisori tarkistamaan asioiden kuntoa kylään. Sitten joku äkkää, että paikalliseen majataloon on toista viikkoa sitten asettunut tarkkanäköinen nuori mies, joka varmasti on reviisori. Näin ei kuitenkaan ole vaan kaikki passaavat tätä nuorta miestä, joka ottaa totta kai kaiken ilon irti ja huiputtaa paikallisilta rahaa itselleen. Omien sanojensa mukaan hän ”ei ota lahjuksia, sillä se on moraalitonta, mutta lainaa hän voisi ottaa”. Lopulta nuori mies on huiputtanut itselleen palvelua, rahaa, suokaa ja kaupunginjohtajan tyttären sydämen, sitten hän ottaa hatkat juuri ennen kuin oikea reviisori tulee paikalle jättäen koko paikan väen pasmat sekaisin.

Iso osa juonesta meni vähän ohi, mutta ihan hauska näytelmä se oli. Salissa oli todella kylmä ja edessäni istui pitkä mies, joka otti asiakseen istua mahdollisimman paljon näkökenttäni edessä. Tyypillistä. 

Takaisin päin tullessa oli niin hirvittävän kylmää ja tuulista, että äkkiä ymmärsin merkitykset sanontojen "kylmä kuin ryssän helvetissä" ja "tuulee kuin venäläisessä elokuvassa" takana!

Venäläiset juhlat vol. 2: Maslenitsa

Päivänsankarimme Jonna

Järjestimme yllätyssynttärit ystävällemme Jonnalle, joka saavutti kunnioitettavan 21 vuoden iän viimeinkin. Minä ja Sini menimme vaivihkaa kakkuostoksille, mikä kääntyi omanlaisekseen kokemukseksi sekin: menimme kaupakeskus Olimpiin ja sielä vakituiseen kauppaamme, jossa olimme nähneet hienoja kakkuja. Kyllä oli venakoilla ihmettelemistä, kun kaivelimme hyllyn takaa tuoreimmat kakut ja pällistelimme erilaisia ja erikokoisia, kunnes pitkän mietinnän jälkeen meillä oli käsissämme kaksi 12 palan hulppeaa kakkua, joista valitsimme lopulta suklaakakkuversion perinteisen ”kivi-paperi-sakset”-taktiikalla. Lisäksi meillä oli kolme pulloa kuohuviiniä ja muuta pientä tarjottavaa. Kyllä oli hankalaa juonia jotain hauskaa toisen päänmenoksi ja vieläpä niin, ettei kyseinen henkilö epäilisi mitään!  Jonna oli vieläpä koulupäivän päätteeksi lähdössä itse ostamaan itselleen kakkua ja sai tällä toiminnallaan pientä paniikkia aikaiseksi meidän muiden keskuudessa, mutta lopulta Sini sanoi Jonnalle minunkin haluavan lähteä kauppaan ja että he koukkaisivat minun asuntoni kautta. Ei tainnut toverimme odottaa virnuilevaa ja kovaäänistä naislaumaa oven takana, kun avasin oven hänelle ja Sinille. Opin pippaloissa paljon venäläisestä taikauskosta: pulloja ei koskaan saa jättää pöydälle, koska tällainen aiheuttaa rahanmenoa. Pulloon voi sen sijaan puhaltaa toiveen, sulkea pullon suun ja asettaa sen sitten pöydän alle.

Valitsemamme kakku Jonnan pippaloihin

Pitkä väli edelliseen kirjoitukseeni johtui maslenitsa-nimisestä juhlasta, joka kestää oikeastaan koko viikon ja huipentuu viimeisenä päivänä. Maslenitsa on venäläinen pakanallinen juhla, joka vastaa Suomen laskiaista. Maslenitsan aikana syödään huikeat määrät blinejä, joista suomalaiset tuntevat vain ne paksut pikkuiset versiot, mutta oikeastaan ne ovat sama asia kuin letut. Eräs toverini Toni täällä Tverissä ainoana venäläiseen perheeseen majoittuneena meidän ryhmässämme kertoi, että hän on saanut blinejä tällä viikolla aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Päätelkää siitä, miten suhtaudutaan kyseiseen juhlaan.

Fruktovyij kapriz-niminen annos Parallelissa. Mansikkajäätelöä ja blinejä, joiden sisässä on omenasiivuja.

Sunnuntaina viikko huipentui eräänlaiseen kansanjuhlamaiseen tapahtumaan Gorodskoi sadissa eli kaupungin puistossa. Siellä oli paljon esityksiä, ruokakojuja ja erilaista ohjelmaa, tosin yksi seikka minua ihmetytti: keskellä pakkastalvea lapset istuivat huvipuistolaitteissa! Suomessa vastaavat laitteet pysyisivät varastoissa pinkassa aina siihen asti, kunnes lumet olisivat kunnolla sulaneet, mutta e täällä Venäjällä! Täällä Volgan rannalla maailmanpyörä, viikinkilaiva ja erilaiset karusellit olivat kovassa käytössä! Katselimme ihmisjoukossa lavalla käynnissä olevaa tanssiesitystä, jossa lapset tanssivat vinhaa vauhtia. Kyllä he olivat parempia kuin monet suomalaiset tanssiryhmät.

Eniten huomiota meiltä irtosi nuhjuiselle mutta sitäkin suloisemmalle kulkukoiralle, joka käytöksestä päätellen oli joskus asunut perheessä aiemmin elämänsä aikana. Maslenitsa oli totta tosiaan kulkukoirienkin juhlapäivä, sillä niille eläinrakkaat ihmiset antoivat kojuista ostamiaan ruokia. Näimme Takaisintulomatkallamme myös kissan joka piti kovaa mölyä itsestään ja hinkkasi itseään kiveen, mutta antoi kuvata itseään hyvän aikaa. Pohdimme mahtoiko kisu olla kiimassa ja kiljua himoissaan kumppania itselleen, kun me vain päivittelimme miten toisella oli paljon sanottavaa!

Tällaisia oli varmaan useampia paikan päällä.

Maslenitsa "help yourself!"

Lapset tanssi huikeeta tahtia ja taitavasti!

Poneja ja hevosia seistö pönötti puiston reunoilla valmiina kyydistemään lapsia ja muita halukkaita.

Äijä istua pönötti teatterin vieressä. Komeat kuteet.

Kitta! Tällä oli paljon asiaa.

Tämä koira sai paljon huomiota ihmisiltä ja käyttäytyi hyvin kesysti.

Huvipuistolaitteet toiminnassa -10 asteen pakkasessa. Jeah!

Myös paljon muuta on tapahtunut tänä aikana, jolloin hiljaisuus on vallinnut blogissani. Yksi mainitsemisen arvoinen asia lieneekin lumimyrsky, joka pöllytti lumia Tverissä useamman päivän ajan. En ole Suomessa nähnyt vastaavaa pyrytystä montaa kertaa elämäni aikana, sillä ulkona tuuli niin paljon, että meinasi tukka irrota päästä ja en nähnyt miltei lainkaan eteeni. Lunta tuli huikeat määrät, mikä ei Suomen oloissa haittaisi, mutta täällä kävelyteitä ei aurata (lukuun ottamatta kävelykatu Trjohsvetskayaa), joten ihmiset joutuvat kahlaamaan kinoksissa (naiset useimmiten ainakin 10 cm koroissa).
Maslenitsan ansiosta meillä järjestettiin täällä asunnossa nro 21 blinibileet, jossa toimin itse kokoaikaisena kokkina paistamassa lettuja keittiössä 2,5 tuntia. Pidin silti hommasta, sillä kehuja tuli ja liukuhihnalla lettuja vietiin nälkäisille suille huimaa vauhtia sitä mukaa, kun niitä vain kolmella pannulla ehti valmistaa. Oli minulla apureitakin, mutta tykkäsin paistella lettuja, sillä en ollut erityisen sosiaalisella tuulella.
Yksi asia, jota ihmettelin täällä ja jota oikeastaan säikähdinkin: molemmat jalkani turposivat oikein kunnolla Ciapatta-leivän näköisiksi aivan tyhjästä! En tunne muuta kuin pientä kihelmöintiä, mutta ainakaan ei satu… Toinen jalka on palannut suunnilleen ihmisjalan näköiseksi, kun taas toinen jatkaa pullailuaan. Toki siinäkin turvotuksen määrä on laskenut aika ajoin, mutta aina kun istun pitkään paikallani, se turpoaa kuin pullataikina.

Meitsi derppaa mutta ainakin Jonna poseeraa.

 Kävimme myös viikolla kaupassa kauempana sivukaupungilla sijaitsevassa Lenta-nimisessä hypermarketissa, joka vastaa kokoluokaltaan Suomen Prismaa (ja joka näyttää ihan Ikealta). Lentassa myytiin vaatteita, kodintavaraa ja HIRVITTÄVIÄ MÄÄRIÄ VIINAA. Pällistelin miten yhden ainoan mehuhyllyn vieressä oli käytävätolkulla viinejä, kaljoja, siidereitä ja ennen kaikkea Vodkaa. Sieltä uskalsin ostaa lihaakin kilotolkulla, mutta en hitto vie löytänyt ruokakermaa! Lentasta minulla ei ikäväkyllä ole kuvamateriaalia, sillä Venäjällä ei aina välttämättä saa kuvata kaupassa. En kyllä tee kaikkia kastikkeita smetanaan tai olen kaksi kertaa niin isokokoinen kuin Suomesta lähtiessäni. Silti onnistuin taikomaan sulatejuustosta ja erinäisistä kermaisista möhnistä niin taidokkaan kanakastikkeen (vieläpä ilman currya), että muut talon asukkaat halusivat maistella sitä ja saa nähdä, saanko enää tehdä ruokaa rauhassa tämän katon alla.

Aseista tehty tuoli

Josif Stalin

kiva kolttu.

Yksi opettajamme Anatoli vei koko konkkaronkan perjantaina ekskursiolle museon, jossa oli niin Tverin kuin Venäjän historiastakin tavaraa ja tietoa. Näimme täytettyjä eläimiä (joiden ilmeistä päätellen täyttäjä ei ollut mikään maailman kätevin kaveri, sillä ilvekset näyttivät Down-syndrooman saaneilta), mutta vitriineissä oli myös kauniita pukuja, esineitä ja Neuvostoajan julisteita sekä univormuja. Museossa ei olevinaan saanut kuvata, mutta kaikki alkoivat loppujenkin lopuksi kuvata, ja tästä syystä en saanut irvokkaista ilveksistä kuvaa. Menetys kirpaisee. Kuvia on museosta nyt varsin vaikeaa lisätä koska netti on itsepäinen eikä anna minun ladata kuvia tänne blogiin.

Sunnuntaina läksyjä tehdessämme tulimme myös pohtineeksi asuntojemme kuntoa. Minun, Seran, Katjan ja Julian asunto on vielä hyvässä kunnossa (koputan puuta!), kun taas Sinin ja Jonnan asunnossa mikään ei ole kohdallaan! Sieltä on palanut sulake jo kahdesti, on nähty sähkökatkos, netti ei toimi muualla kuin keittiön ikkunalaudalla ja kaikenlisäksi katosta tihkuu vettä katolla sulavan lumen vuoksi!