Venäläiset juhlat vol. 2: Maslenitsa

Päivänsankarimme Jonna

Järjestimme yllätyssynttärit ystävällemme Jonnalle, joka saavutti kunnioitettavan 21 vuoden iän viimeinkin. Minä ja Sini menimme vaivihkaa kakkuostoksille, mikä kääntyi omanlaisekseen kokemukseksi sekin: menimme kaupakeskus Olimpiin ja sielä vakituiseen kauppaamme, jossa olimme nähneet hienoja kakkuja. Kyllä oli venakoilla ihmettelemistä, kun kaivelimme hyllyn takaa tuoreimmat kakut ja pällistelimme erilaisia ja erikokoisia, kunnes pitkän mietinnän jälkeen meillä oli käsissämme kaksi 12 palan hulppeaa kakkua, joista valitsimme lopulta suklaakakkuversion perinteisen ”kivi-paperi-sakset”-taktiikalla. Lisäksi meillä oli kolme pulloa kuohuviiniä ja muuta pientä tarjottavaa. Kyllä oli hankalaa juonia jotain hauskaa toisen päänmenoksi ja vieläpä niin, ettei kyseinen henkilö epäilisi mitään!  Jonna oli vieläpä koulupäivän päätteeksi lähdössä itse ostamaan itselleen kakkua ja sai tällä toiminnallaan pientä paniikkia aikaiseksi meidän muiden keskuudessa, mutta lopulta Sini sanoi Jonnalle minunkin haluavan lähteä kauppaan ja että he koukkaisivat minun asuntoni kautta. Ei tainnut toverimme odottaa virnuilevaa ja kovaäänistä naislaumaa oven takana, kun avasin oven hänelle ja Sinille. Opin pippaloissa paljon venäläisestä taikauskosta: pulloja ei koskaan saa jättää pöydälle, koska tällainen aiheuttaa rahanmenoa. Pulloon voi sen sijaan puhaltaa toiveen, sulkea pullon suun ja asettaa sen sitten pöydän alle.

Valitsemamme kakku Jonnan pippaloihin

Pitkä väli edelliseen kirjoitukseeni johtui maslenitsa-nimisestä juhlasta, joka kestää oikeastaan koko viikon ja huipentuu viimeisenä päivänä. Maslenitsa on venäläinen pakanallinen juhla, joka vastaa Suomen laskiaista. Maslenitsan aikana syödään huikeat määrät blinejä, joista suomalaiset tuntevat vain ne paksut pikkuiset versiot, mutta oikeastaan ne ovat sama asia kuin letut. Eräs toverini Toni täällä Tverissä ainoana venäläiseen perheeseen majoittuneena meidän ryhmässämme kertoi, että hän on saanut blinejä tällä viikolla aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Päätelkää siitä, miten suhtaudutaan kyseiseen juhlaan.

Fruktovyij kapriz-niminen annos Parallelissa. Mansikkajäätelöä ja blinejä, joiden sisässä on omenasiivuja.

Sunnuntaina viikko huipentui eräänlaiseen kansanjuhlamaiseen tapahtumaan Gorodskoi sadissa eli kaupungin puistossa. Siellä oli paljon esityksiä, ruokakojuja ja erilaista ohjelmaa, tosin yksi seikka minua ihmetytti: keskellä pakkastalvea lapset istuivat huvipuistolaitteissa! Suomessa vastaavat laitteet pysyisivät varastoissa pinkassa aina siihen asti, kunnes lumet olisivat kunnolla sulaneet, mutta e täällä Venäjällä! Täällä Volgan rannalla maailmanpyörä, viikinkilaiva ja erilaiset karusellit olivat kovassa käytössä! Katselimme ihmisjoukossa lavalla käynnissä olevaa tanssiesitystä, jossa lapset tanssivat vinhaa vauhtia. Kyllä he olivat parempia kuin monet suomalaiset tanssiryhmät.

Eniten huomiota meiltä irtosi nuhjuiselle mutta sitäkin suloisemmalle kulkukoiralle, joka käytöksestä päätellen oli joskus asunut perheessä aiemmin elämänsä aikana. Maslenitsa oli totta tosiaan kulkukoirienkin juhlapäivä, sillä niille eläinrakkaat ihmiset antoivat kojuista ostamiaan ruokia. Näimme Takaisintulomatkallamme myös kissan joka piti kovaa mölyä itsestään ja hinkkasi itseään kiveen, mutta antoi kuvata itseään hyvän aikaa. Pohdimme mahtoiko kisu olla kiimassa ja kiljua himoissaan kumppania itselleen, kun me vain päivittelimme miten toisella oli paljon sanottavaa!

Tällaisia oli varmaan useampia paikan päällä.

Maslenitsa "help yourself!"

Lapset tanssi huikeeta tahtia ja taitavasti!

Poneja ja hevosia seistö pönötti puiston reunoilla valmiina kyydistemään lapsia ja muita halukkaita.

Äijä istua pönötti teatterin vieressä. Komeat kuteet.

Kitta! Tällä oli paljon asiaa.

Tämä koira sai paljon huomiota ihmisiltä ja käyttäytyi hyvin kesysti.

Huvipuistolaitteet toiminnassa -10 asteen pakkasessa. Jeah!

Myös paljon muuta on tapahtunut tänä aikana, jolloin hiljaisuus on vallinnut blogissani. Yksi mainitsemisen arvoinen asia lieneekin lumimyrsky, joka pöllytti lumia Tverissä useamman päivän ajan. En ole Suomessa nähnyt vastaavaa pyrytystä montaa kertaa elämäni aikana, sillä ulkona tuuli niin paljon, että meinasi tukka irrota päästä ja en nähnyt miltei lainkaan eteeni. Lunta tuli huikeat määrät, mikä ei Suomen oloissa haittaisi, mutta täällä kävelyteitä ei aurata (lukuun ottamatta kävelykatu Trjohsvetskayaa), joten ihmiset joutuvat kahlaamaan kinoksissa (naiset useimmiten ainakin 10 cm koroissa).
Maslenitsan ansiosta meillä järjestettiin täällä asunnossa nro 21 blinibileet, jossa toimin itse kokoaikaisena kokkina paistamassa lettuja keittiössä 2,5 tuntia. Pidin silti hommasta, sillä kehuja tuli ja liukuhihnalla lettuja vietiin nälkäisille suille huimaa vauhtia sitä mukaa, kun niitä vain kolmella pannulla ehti valmistaa. Oli minulla apureitakin, mutta tykkäsin paistella lettuja, sillä en ollut erityisen sosiaalisella tuulella.
Yksi asia, jota ihmettelin täällä ja jota oikeastaan säikähdinkin: molemmat jalkani turposivat oikein kunnolla Ciapatta-leivän näköisiksi aivan tyhjästä! En tunne muuta kuin pientä kihelmöintiä, mutta ainakaan ei satu… Toinen jalka on palannut suunnilleen ihmisjalan näköiseksi, kun taas toinen jatkaa pullailuaan. Toki siinäkin turvotuksen määrä on laskenut aika ajoin, mutta aina kun istun pitkään paikallani, se turpoaa kuin pullataikina.

Meitsi derppaa mutta ainakin Jonna poseeraa.

 Kävimme myös viikolla kaupassa kauempana sivukaupungilla sijaitsevassa Lenta-nimisessä hypermarketissa, joka vastaa kokoluokaltaan Suomen Prismaa (ja joka näyttää ihan Ikealta). Lentassa myytiin vaatteita, kodintavaraa ja HIRVITTÄVIÄ MÄÄRIÄ VIINAA. Pällistelin miten yhden ainoan mehuhyllyn vieressä oli käytävätolkulla viinejä, kaljoja, siidereitä ja ennen kaikkea Vodkaa. Sieltä uskalsin ostaa lihaakin kilotolkulla, mutta en hitto vie löytänyt ruokakermaa! Lentasta minulla ei ikäväkyllä ole kuvamateriaalia, sillä Venäjällä ei aina välttämättä saa kuvata kaupassa. En kyllä tee kaikkia kastikkeita smetanaan tai olen kaksi kertaa niin isokokoinen kuin Suomesta lähtiessäni. Silti onnistuin taikomaan sulatejuustosta ja erinäisistä kermaisista möhnistä niin taidokkaan kanakastikkeen (vieläpä ilman currya), että muut talon asukkaat halusivat maistella sitä ja saa nähdä, saanko enää tehdä ruokaa rauhassa tämän katon alla.

Aseista tehty tuoli

Josif Stalin

kiva kolttu.

Yksi opettajamme Anatoli vei koko konkkaronkan perjantaina ekskursiolle museon, jossa oli niin Tverin kuin Venäjän historiastakin tavaraa ja tietoa. Näimme täytettyjä eläimiä (joiden ilmeistä päätellen täyttäjä ei ollut mikään maailman kätevin kaveri, sillä ilvekset näyttivät Down-syndrooman saaneilta), mutta vitriineissä oli myös kauniita pukuja, esineitä ja Neuvostoajan julisteita sekä univormuja. Museossa ei olevinaan saanut kuvata, mutta kaikki alkoivat loppujenkin lopuksi kuvata, ja tästä syystä en saanut irvokkaista ilveksistä kuvaa. Menetys kirpaisee. Kuvia on museosta nyt varsin vaikeaa lisätä koska netti on itsepäinen eikä anna minun ladata kuvia tänne blogiin.

Sunnuntaina läksyjä tehdessämme tulimme myös pohtineeksi asuntojemme kuntoa. Minun, Seran, Katjan ja Julian asunto on vielä hyvässä kunnossa (koputan puuta!), kun taas Sinin ja Jonnan asunnossa mikään ei ole kohdallaan! Sieltä on palanut sulake jo kahdesti, on nähty sähkökatkos, netti ei toimi muualla kuin keittiön ikkunalaudalla ja kaikenlisäksi katosta tihkuu vettä katolla sulavan lumen vuoksi!