Oi kaunis Suomi!

Hyvää teetä junassa kauniista laseista!

Nyt koitti aika palata Suomeen, tosin vain väliaikaisesti. Jo viikon kuluttua palaan vielä muutamaksi viikoksi Venäjälle, mutta toistaiseksi saan nauttia Suomen anneista. Lähdimme porukalla takseilla torstai-iltana kohti Tverin juna-asemaa, jossa saimme raahata tonninpainoisia kantamuksiamme useammat portaat ylös ja alas, en tosissani tiedä kumpi oli raivostuttavampaa valtavan laukun kanssa. Meitä lähtijöitä oli viisi, joista 4 oli suomalaisia ja yksi skottien porukkaan kuuluva, joka lähti Suomeen hankkimaan uutta viisumia viettääkseen kesänkin Venäjällä. Saimme hetken aikaa odotella junaa, mutta kun Tolstoi viimein saapui, päädyimme marsuilemaan kukin mihinkin suuntaan. Minä, Serafima ja Sini olimme vaunussa nro 16, jonne saimme raahata laukkujamme puolen junan matkan kapeilla käytävillä. Voisin omasta puolestani kehottaa junan ylläpitäjiä naulaamaan ne hemmetin matot kiinni lattiaan, etteivät ne mene matkalaukkujen pyörien alla koko ajan ruttuun, sillä eteneminen niin isojen laukkujen kanssa oli tarpeeksi hankalaa ilman mattotaisteluitakin. Hytissämme oli jo joku nukkumassa toisessa yläpunkassa, joten yritimme mahdollisimman hiljaa saada matkatavarat paikalleen säilytystiloihin, minkä jälkeen kävimme yöpuulle. Nukkuminen ei tärisevässä junassa luonnollisesti juuri onnistunut kovin hyvin, mutta sain nukutuksi muutaman kallisarvoisen tunnin hautautumalla peiton alle korvatulpat korvissa. Yhdessä vaiheessa yöllä heräsin ihmeelliseen ääneen, jonka luulin aluksi olevan oma puhelimeni kovalla tärisevällä pöydällä, mutta pian tajusin, että yläpunkassa joku venäläinen mies kuorsasi kuin tukkimies. Toivoin tietysti ihmettä tapahtuvaksi, jolloin ihme tapahtui: Serafima alkoi heitellä äijää pyyhkeillä, kunnes meluaja viimein älysi kääntää kylkeä ja sen jälkeen taisin nukahtaa. Aamulla vaununhoitaja ilmeisesti herätti vahingossa Serafiman kuorsaajamiehen sijaan ja Sera luuli, että meidän kaikkien täytyy nousta passintarkastusta varten, mutta ilmeni, että mölyävä hyttikaverimme oli vain jäämässä kyydistä. Herätettyään meidät muut ja tilanteen luonteen selvittyä, Sera kävi nukkumaan, mutta minä ja Sini jäimme valvomaan. Loppu aamu kului teetä siemaillessa, hölmöillessä ja maisemia katsellessa. Passintarkastus sujui täysin ongelmitta omalta osaltani, mutta Sini oli hukannut maahantulokorttinsa siinä luulossa, ettei se ollut tärkeä. Lopulta paperi löytyi laukunpohjalta ja kykenimme rauhoittumaan pulssin noustua rahtusen.

Venäjän tullimiehet jopa vaivautuivat kysymään, mitä meillä oli laukuissamme, johon Sini kirkkain silmin vastasi: ”Vaatteita!” ja tyyppi jatkoi matkaansa, mutta Suomen tullimies vain koputti oveen, vilkaisi meitä ja jatkoi matkaansa. Ilmeisesti emme näyttäneet tarpeeksi heidän ”vakioasiakkailtaan”, joten pääsimme läpi tullista helposti. Suomenrajan tuntumassa tarkastelimme enemmän maiseman muuttumista, sillä heti rajanylityksen jälkeen maisema muuttuu silminnähden: tiet ovat paremmassa kunnossa, rakennukset huoliteltuja ja hyväkuntoisia, autoissa ei enää näy Ladoja… jopa metsä näytti huolitellummalta ja hoidetulta juna-asemista puhumattakaan. Kuuntelimme kännykästä suomalaista musiikkia ja lauloimme iskelmiä ääneen innoissamme kotiin pääsystä, vaikka paluu olisikin väliaikainen.

Junasta hypätessämme hyppelimme innosta ja olimme vähällä suudella Suomen maaperää Lahden asemalla. Ostimme Sinin kanssa saman tien menoliput takaisin Tveriin ja jouduimme huvittavaan tilanteeseen lipunostotilanteessa, kun myyjä kysyi haluaisimmeko meno-paluuliput.
”Ei, kun pelkät menoliput kiitos!” kuului vastaus meidän suustamme. Naisen naama venähti puoli kilometriä ja näin silmistä kauhistuneen hämmennyksen, mutta kun ostotilanne tuli päätökseen, hän huikkasi vielä peräämme: ”Tulkaa sitten takaisinkin!”

SUOMIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!

Päivät Suomessa ovat kuluneet leppoisasti Tampereella omassa kotikolossa, mutta ennen leppoisia hetkiä perkeleet lensivät rappukäytävässä, kun raahasin kilotonnin panoista laukkuani ylöspäin kuudenteen kerrokseen, sillä hissi ei toiminut juuri silloin kun sitä olisi kaikista eniten tarvinnut. Olin myös pöyristynyt siitä, että matkallani ylöspäin nuori mies ohitti minut ja kysyi vielä mihin kerrokseen olin matkalla ja vastauksen saatuaan toivotti vain onnea matkaan. Venäjällä nuori mies olisi heti auttanut minua, sillä siellä nuoret pojat kasvatetaan avuliaiksi pienestä pitäen. Kyllä sietäisi suomalaismiesten ottaa mallia.
Maanantaina matkustin vanhempieni tykö Tuusulaan tuomaan tuliaisia (velipojalle Tver-kolikko, äidille matrjoshka-nukke ja isälle sytkäri sekä viinaa) ja saunattamaan matkatavaroitani ja matkalaukkuani luteenmunien varalta.

Siinä se on, "läski" juna. (Tolstoi tarkoittaa lihavaa suomeksi)