До свидания Тверь! Näkemiin Tver!

Viimeinen päivä Tverissä alkoi unisesti ja haikeasti. Vielä ei itketä, mutta kun tänään illalla päästään juna-asemalle niin olen varma useammankin kuin yhden ihmisen vollottavan silmät päästään.  Eilen saimme todistukset koululla ja ahtauduimme kaikki melko pieneen luokkahuoneeseen, jossa meidät kutsuttiin jokainen vuorollaan luokan eteen (matka sinne oli kaikkien osalta enemmän ja vähemmän vuorikiipeilyä ja kiemurtelua täyteen ahdetussa tilassa), jossa Lyudmilla Gromova, Tverin yliopiston yksikönjohtaja, ojensi meille todistuksemme ja sanoi joidenkin opiskelijoiden kohdalla muutaman sanan. Omalla kohdallani hän kehui pitämääni esitelmää kansainvälisessä opiskelijoiden konferenssissa koskien referaattini aihetta ”Naisten asema ja rooli nykyajan Venäjällä”. Konferenssi pidettiin jo viimeviikolla, mutta olen ollut liian kiireinen aiemmin tällä viikolla pidettyjen kokeiden vuoksi enkä ole ehtinyt päivitellä blogiani. Konferenssiin en halunnut osallistua kirveelläkään, sillä tunsin, että minut tavallaan puijattiin esiintymään siellä. Yhteiskuntaopin opettaja Jelena Gaskon kysyi eräänä päivänä luokassa kenen referaatti oli jo valmis ja taisin olla ainoita, jotka nostivat kätensä pystyyn, minkä jälkeen se eukko ilmoitti meidän esiintyvän konferenssissa. Pitkin hampain valmistauduin kaikilta kiireiltäni esiintymään kahden muun suomalaisen lisäksi, mutta loppujen lopuksi olin ainoa suomalainen, joka esiintyi johtuen yhden pojan esiintymiskammosta ja toisen tytön sairastumisesta. Ei siinä muuta kuin maalasin huuleni Yves Saint Laurentin huulipunalla ja menin syöttämään venäläisille tiukkoja faktoja (venäläisistä artikkeleista poimittuina) naisten asemasta, joka ei monilla aloilla päätä huimaa. Aluksi olin todella hermostunut, mutta lopulta luin rauhallisesti ja pystyin vastaamaan minulle esiteltyihin kysymyksiin, minkä päätteeksi yleisö sai esittää mielipiteitään. Yksi nuori mies ihan vakavissaan oli sitä mieltä, että naisen tulee olla ennen kaikkea vaimo ja äiti, joka huolehtii väsyneenä töistä palaavasta aviomiehestä. Sillä tavalla. Sain kovasti kehuja esiintymisestäni.

Vakavaa naamaa.

Todistukset saatuamme pidimme paljon marsuilua sisältävän valokuvaussession käytävällä, jolloin otimme yhteiskuvia opettajiemme kanssa. Tämän kaiken jälkeen tulimme kotiin putsaamaan keittiön kaapit jäljellejäävästä ruoasta, kuten puurosta, makaronista, spagettikastikepurkeista ynnä muista, ja jaoimme ruoat pusseihin. Sitten juoksimme ympäriinsä kaupungilla etsimässä  kerjäläisiä paikoista, joista olimme heitä tavallisesti nähneet. Yksi mummoista kertoi minulle ja Serafimalle tarinansa ja kuuntelimme sen kärsivällisesti, sillä mummolla tuskin oli ketään kelle jutella istuessaan päivät pitkät kadulla. Hän oli alun perin Ukrainalainen ja jostain syystä hänet oli tuotu Venäjälle ilmeisesti töihin, mutta kohtaamishetkellämme hänellä ei ollut töitä. Hän siivoaa kuulemma asuntolassaan huoneita, mutta kaikki eläkerahat, jotka hän valtiolta sai, menevät vuokraan ja tähteet vuokranantaja eukko vie välistä. 

Ljodmilla Gromova pitää päättäjäispuhetta.

Kunniakirja paikallaolosta ja saavutuksistani.

Koko Suomesta tullut konkkaronkka ja kiinalaiset opiskelijat.

Suosikkiopettajani Anatoli Borisovits Gurin + Serafima.

Eilen vietimme iltaa uusien Suomesta Tveriin tulleiden opiskelijoiden kanssa toivottaen heidät tervetulleeksi. Kerroimme hieman opettajista ja siitä hirviö-natsi-ruojattaresta, joka myös vuokranantajanamme tunnetaan. Päätin viimeisenä iltanani Tverissä lähteä jatkamaan tutulla porukallamme Zerkalo (suom. Peili) nimiseen baariin, mutta ennen kuin pääsimme ulko-ovesta ulos, vahti babusha hyökkäsi saarnaamaan ja huutamaan meille yhteisöllisyydestä ja siitä miten huonoja ystäviä olemme. Syy tähän oli juuri vain hetkeä aiemmin Suomeen lähtenyt Sini, joka joutui yksin raahaamaan kaksi suurta matkalaukkua, käsilaukun, repun ja muovipussin alas neljännestä kerroksesta. 80-vuotiaaksi paljastunut mummeli oli itse auttanut Siniä ja käskenyt vielä taksikuskiakin auttamaan tavarat laiturille asti. Kuuntelimme saarnan kuuliaisesti, sillä siinä oli pointtinsa, mutta jälleen kerran kyse oli iskostuneista mentaliteetti eroista. Venäläinen kasvatetaan auttamaan tuntematontakin, kun taas individuaalisesti ajattelevat suomalaiset tuumaavat tässä tilanteessa vain ”Mitäs pakkasi niin paljon”, mutta auttavat pyytäessä. Sini oli suomalaisena tietysti vakuutellut pärjäävänsä itsekin.
Zerkaloon kävelimme pimeän puiston läpi porukalla ja pääsimme sisään lukuun ottamatta opiskelijatoveriamme Aria, jota ei vain jostain syystä haluttu päästää sisään. Hän lähti kotiin haluamatta aiheuttaa numeroa.
Zerkalo oli nimensä mukaisesti täynnä peilejä ja siellä oli paljon tilaa istua ja kaksi baaritiskiä. Tanssilattia olisi epäilemättä viikonloppuna täpötäynnä, mutta voinpa sanoa, etten ole Suomessa baarissa käydessäni nähnyt hyvin vähäpukeisia naistanssijoita korokkeilla keikkumassa pikkupöksyt seteleitä tursuten. Tilasin turvallisen drinkkivalinnan Cuba Libren, johon tulee rommia, Coca Colaa ja sitruunaa, mutta baarimikolla oli venäläinen käsitys nesteiden suhteutuksesta, sillä vaikutti siltä, että Coca colaa tuli n. 20% siinä missä rommia loput 80%. Lisäksi ihmiset saivat seurueessamme päähänsä tilata vesipiipun, joten tulinpa kokeilleeksi sitäkin. Baari-ilta sujui hyvin siihen asti, kunnes vieressämme tanssilattialla kaksi nuorta miestä aloitti nyrkkitappelun, jonka päätteeksi toinen heistä raahattiin kirjaimellisesti maata pitkin ulos. Jossain vaiheessa musiikki vaihtui depressiiviseksi ja lähdimme Serafiman kanssa yhdessä kotiin Chicken Housen kautta. Ilta oli onnistunut ja sopiva tapa viettää viimeinen yö Venäjällä!

Nyt on lopulta pakkailut pakkailtu, eväät ostettu (siis joku ihme iso lätyskä) ja siivoukset pitkälti siivottu. Kävimme syömässä Chicken housessa mätöt sen terassilla, jossa varpusarmeija oli kärkkymässä viereisellä aidalla kaiken aikaa valmiina ottamaan lahjuksia vastaan, ja annoinkin niille tähteitä jonkinlaisesta täysjyväburgeristani. Taksit saapuvat noutamaan meidät reilun kahden tunnin kuluttua ja vie viimeisen kerran Tverin juna-asemalle, josta hyppäämme kimpsuinemme ja kampsuinemme sitten Tolstoi-junaan. Ehdimme vielä käydä tänään pelaamassa jälleen Laser tagia isommalla porukalla ja oli kyllä hauskaa, vaikka lopulta kaikki olivatkin väsyneitä pieniä hikipossuja. Aamulla kävin vielä lahjoittamassa kirjallisuuden opettajallemme Zhanna Arkadjevna Krylovalle lupaamani muotokuvan Anton Tsehovista. Lahja otettiin vastaan suurella ilolla ja sain halauksen sekä poskisuukot.

Tsehov-piirrokseni.

 

Herra Gurin sen tietää: "Venäjä on paradoksien maa!"

Viisauksia joita opimme täällä. mm. "Idiootit teillä", "Miksi kolata lunta kun se sulaa itsestäänkin?" ja "Maksa junasta, kulje jalan!"

Tver 2013 <3 Itse olin noista valokuvista kuudessa.