 |
Kultakurkku nuorukainen |
 |
Näkymää junan ikkunasta |
Nyt se tuli tehtyä ja raahasin viimein takamukseni Venäjän pääkaupunkiin.
Sopivaa päivää saikin odotella, sillä Euroopan suurimpaan ja kalleimpaan
kaupunkiin ei lähdetä ihan tyhjätaskuna. Elektritshka-juna lähti Tveristä
puolen yhdentoista maissa aamupäivällä ja yksistään menomatkan aikana tuli
nähtyä yhtä ja toista, kuten esimerkiksi lahjakas nuori mies, joka esitti
junavaunulliselle kerrallaan laulun kitaransa säestyksellä. Kaverilla oli
todella kaunis ja soiva ääni ja ihanan valoisa asenne. Vaunuissa ravasi myös
jos jonkinlaisia myyjiä, jotka yrittivät myydä mitä vain muttereiden ja
kuorimaveisten väliltä. Me lähinnä naureskelimme itseksemme tyyppien
mainospuheille ja esittelyille, mutta he tienaavat sillä elantonsa. Sellainen
se Venäjä on. Huomasin myös ikkunasta pikkukyliä tuijotellessani tienpenkalla
keskeltä poikki haljenneen kissanraadon groteskilla irvistyksellä varustettuna.
Ensimmäinen kerta tämäkin.
Moskovaan päästessämme näimme nopeasti asemaa, jossa näkyi paljon kioskeja,
joiden esittelyikkunat olivat täyteen ahdettuja ja keskellä pleksiä oli pieni
aukko, josta myyjä otti vastaan maksuja ja ojensi myytäviä tuotteita. Ihmisiä
oli paljon ja seurasimme massaa ulos jonkinlaisesta sivuovesta ja kävelimme
aseman edustalle. Silloin todellisuus iskeytyi päin pläsiä: MOSKOVA.
Miljoonametropoli, Euroopan suurin kaupunki. JOKA SUHTEESSA. Autojen määrä oli
päätähuimaava, rakennukset olivat huikean kauniita ja suuria niin korkeus-kuin
leveyssuunnassakin. Ensimmäisenä lähdimme metsästämään vessoja ja karttaa,
sillä kahelikaan ei lähde sellaiseen miljoonakaupunkiin ilman karttaa. Ostimme
kaksi erillistä karttaa, toinen oli pieni kirjanen ja toinen levitettävä
perinteinen kartta. Molemmat osoittautuivat käteviksi. Vessa oli kiinnostava
kokemus kaikessa kauheudessaan: maksoimme 25 ruplaa järkyttävästä ja pistävästä
hajusta sekä typerryttävistä vessoista, joka oli oikeastaan vain reikä maassa.
Ei muuta kuin kyykkyyn reiän päälle! Varsinaisen
matkan aluksi piipahdimme syömässä, hävettää kyllä myöntää, Hesburgerissa. ”Mennään
Moskovaan syömään Hesessä ehheh!” Oli siinä ilonkyynelet lähellä, sillä
Hesburgerissa oli pieni palanen suomalaista tunnelmaa. Jopa myyjät olivat
suomalaiseen tapaan ystävällisiä ja reippaita.
 |
Leningradskaja rautatieasemalta. |
 |
Tästä sen vasta tajuaa minne on tultu! |
 |
erikoispoliiseja. Älä lue nimeä väärinpäin! |
 |
"Ei saatana." |
Matkamme jatkui kohti metroa. Jännitin totta kai metron käyttöä, sillä siellä
tapahtuu kenties eniten taskuvarkauksia ja olin varautunut siihen laittamalla
rahat pieneen kukkaroon ja sijoitin ne passin kanssa povitaskuuni. Jos joku
olisi veitsellä halkaissut laukkuni, hän olisi löytänyt vanhan sanakirjan ja
typötyhjän lompakon. Ostimme automaatista 2 leimauskertaa kattavan lipukkeen ja
suuntasimme ihmisjoukon mukana alas metroon. Ensimmäinen käyttämämme linja ei
ollut kovinkaan syvällä ja matkustimme muutaman pysäkin verran ennen kuin nousimme
maanpinnalle. Astuimme ulos pysäkkirakennuksesta ja TA-DAA! Bolshoi-teatteri!
 |
Komea on pytinki! |
 |
Gosudarstvennaja duma |
Teatteri oli
uskomattoman kaunis, en todellakaan ollut kuvitellut, miten suuri rakennus oli
kyseessä. Olimme siis etsimässä tietämme kuuluisalle punaiselle torille. Hetken
ajan palloilimme Bolshoin läheisyydessä ja ravasimme lähistöllä, kunnes lopulta
löysimme oikean tien. Käännyimme valtavan Gosudarstvennaja duma-rakennuksen
edustalta ja näimme Kremlin valtavat muurit. Niitä ei voinut olla
tunnistamatta. Kremlin ja historiallisen museon ympäristössä kuhisi hirvittävät
määrät ihmisiä, mutta se ei meidän menoamme haitannut. Kävelimme lähemmäs
ihailemaan museorakennusta ja kiersimme sen sivustaan. Sieltä huomasin
kuuluisat kirkon kupolit ja kipitimme eteenpäin Kremlin muurin viertä. Siinä se
oli: Punainen tori. Krasnaja ploshad.
 |
Kremlin muuri |
 |
Punainen tiilirakennus on Historiallinen museo. Vieressä Kreml. |
 |
SIWA! wait what? |
 |
...Siis GUM |
Vasemmalla puolella näkyi valtava tavaratalo ”GUM” (ГУМ), jota ei päältäpäin tavarataloksi
arvaisi. Paikka muistutti enemmän palatsia! Oikealla puolellamme Kremlin muuri
jatkui korkeana ja valtavana, mutta huomasin sen edessä aidatun alueen sisällä
Leninin Mausoleumin. Sinne ei ikävä kyllä päässyt, sillä sitä ollaan
remontoimassa. Aivan suoraan edessämme seisoi esitteistä ja kuvista tuttu Pyhän
Vasilin katedraali. Kuvasimme toisiamme innoissamme kirkon edessä tuhansien
turistien keskellä ja katselimme kauan ja hartaasti ympärillemme. Olisin
viihtynyt siellä vaikka koko päivän. Matkaa oli silti jatkettava ja suuntasimme
seuraavaksi sisälle GUM:iin. Voi sitä merkkiliikkeiden kirjoa. Paikassa oli
omat katunsa, tekokirsikkapuita, satoja näyteikkunoita ja kauniita
suihkulähteitä huikean arkkitehtuurin ympäröimänä. Ei minulla olisi ollut varaa
käydä siellä edes kahvilla, mutta ihailla ainakin sain!
 |
Missäs sitä ollaan? |
 |
Värihirviö itse! |
 |
Riemuääliöt osa 1 |
 |
Riemuääliöt osa2 |
 |
Kuva GUM:in sisältä! |
Seuraavaksi
lähdimme etsimään kuuluisaa Arbat-kävelykatua ja näimme siinä matkan varrella mm.
kaupungin kirjaston, joka sekin oli JÄÄTÄVÄN KOKOINEN PYTINKI. Sen edustalla
oli pulunulosteen värjäämä Dostoyevskin patsas. Kävelimme Kirjaston ohi ja
jatkoimme matkaa, kunnes saavutimme määränpään. Arbatilla ostimme jäätelöt ja
katselimme rauhassa katutaiteilijoiden huikean taitavia muotokuvatöitä (näen
tulevaisuuteni tässä!) ja seurasimme ihmismassojen kulkua. Jäätelönmyyjänä
toimiva tyttö valitti meille pitkää turistientäyteistä päiväänsä. En ehkä
menisi Arbatille myymään jäätelöä hänen sanojensa perusteella. Pysähdyimme
katsomaan propagandajulisteita matkivia postikortteja ja päätin ostaakin
muutaman. Menin sisään matkamuistoliikkeeseen ja bongasin kauniita
venäläistyylisiä villahuiveja ja luulen, että myyjä näki ilmeestäni, etten
lähtisi kaupasta ilman yhtä huivia. Hän esitti tarjouksen, että saisin yhden
pienempikokoisista huiveista 1000 ruplan hintaan, mikä oli mielestäni hyvä diili,
sillä normaalisti vastaavista huiveista sai maksaa ainakin tuplasti saman
hinnan.
 |
Putinin "kaksoisolento". |
 |
Kaupunginkirjasto |
 |
Arvatin alkupää ja Sini jäätelönsä kanssa. |
 |
Katutaiteilija töissä. |
|
 |
"Mä en enää koskaan piirrä!" |
 |
On Paula-lehmä cool! |
Arbatin varrella näimme Pushkinin asuintalon lisäksi myös KINO-seinän. Kyseessä
on yksi kuuluisimmista neuvostoliittolaisista rock-bändeistä, jonka keulakuva
Viktor Tsoi kuoli 28 vuoden iässä auto-onnettomuudessa vuonna 1990. Arbarin
varrella sijaitsee iso graffitien peittämä seinä, joka toimii kyseisen bändin
muistomerkkinä. Sinne fanit ovat vuosien varrella käyneet lisäämässä tekstejä
ja kuvia. Oli onni, että edes huomasimme koko seinän, sillä ihmisiä oli paljon
ja kaikkialla Venäjällä olen tottunut näkemään graffiteja muutenkin kaikkialla.
 |
Pushkinin asuintalo |
 |
KINO-seinä! |
 |
Mun uus kaveri joka yritti saada rahaa kuvaamisesta. |
|
|
 |
Matkamuistoliikkeen näyteikkuna. |

Arbatilla jokin iski oikeaan pohkeeseeni, sillä se alkoi kiukutella
kävelemistä. Luulen, että jollain selittämättömällä tavalla onnistuin
reväyttämään lihaksen pohkeessani… Tai jotain. Matkustimme seuraavaksi metrolla
etsimään yhtä Moskovan lukuisista Stockmanneista, sillä siellä oli hullut
päivät ja Sini oli jo kauan halunnut sinne. Kävelimme kauan suoraa tietä
seuraten Prospekt Miriä, eli suurta monikaistaista autotietä, kunnes lopulta
ilmoitin, etten kävele enää metriäkään ennen kuin tiedämme tarkalleen, missä
etsimämme ostoskeskus sijaitsi. Kysyimme ystävälliseltä rouvalta tietä ja
ilmeni, että paikkaan oli vielä matkaa, jolloin minä ja Jonna annoimme
väsymykselle periksi. Halusimme palata rautatieasemalle, mutta sitten Sini
lähti yksin jatkamaan matkaa. Yritimme vielä soittaa hänelle, mutta jostain
syystä puhelimet eivät suostuneet luomana yhteyttä, joten käännyimme ja
palasimme Jonnan kanssa kaksin lähimmälle metroasemalle. Matkalla huomasin,
että tämän blogini taustana toimii valokuva Moskovan metron
Komsomolskaja-pysäkistä. ”Missä olen nähnyt tuon aseman?” Niimpä niin.
 |
"Tuulee niinkuin venäläisessä elokuvassa!" |
 |
Kosmos-hotelli. |
 |
Tutunnäköinen metroasema, eikös? |
Loppuilta meni istumapaikkoja etsiessä ja päädyimme ympyrän sulkijaksi takaisin
Hesburgeriin istumaan ja odottamaan junan lähtöä. Ostimme liput ja palasimme
kaksistaan elektritshkalla Tveriin miettien, mitenköhän Sini pärjäisi yksinään
miljoonametropolissa illan pimetessä. Meillä ei olisi ollut mitään
mahdollisuutta löytää häntä enää sen jälkeen, kun hän lähti yksin mitään
sanomatta jatkamaan Stockmannin metsästystä. Totta kai mietimme, mitä kaikkea
tilanteessa voisi käydä, sillä kannatan vahvasti lausetta ”Kaveria ei jätetä”,
mutta mitä teet jos kaveri itse jättää lauman? Olin tempusta kaikkea muuta kuin
iloinen, mutta olin kyllä helpottunut aamulla, kun näin Facebookista, että myös
Sini oli päässyt kotiin.
Kiitän Jonnaa osasta kuvista! Lopuksi vielä kuvia Metrosta:
 |
Säikähdin kun metro ilmaantui. |
 |
Niin vauhti kuin metelikin olivat kovat. |
 |
Pahamaineisen syvät rullaportaat. |
Ihanan pitkä postaus ja kiva kun on paljon kuvia. Ihanan näköinen metro ja rakennuksia <3
VastaaPoistaOstitko mitään muuta kuin venäläisen huivin?
Minä en ikimaailmassa olis uskaltanu lähtee yksin sompailemaan ulkomailla, kun en lähtis ees Suomessa vieraassa kaupungissa :D Olisiko se Sini päässy Stockalle?
Sini löysi tiensä Stockalle ja takasin Tveriin yöllä.
PoistaOstin pari korttia, joissa on propagandajulisteen kuvat :D EN mitää isoa sen huivin lisäks, koska kaikki on kallista.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista