Päivä Moskovassa kuvina

Kultakurkku nuorukainen

Näkymää junan ikkunasta

Nyt se tuli tehtyä ja raahasin viimein takamukseni Venäjän pääkaupunkiin. Sopivaa päivää saikin odotella, sillä Euroopan suurimpaan ja kalleimpaan kaupunkiin ei lähdetä ihan tyhjätaskuna. Elektritshka-juna lähti Tveristä puolen yhdentoista maissa aamupäivällä ja yksistään menomatkan aikana tuli nähtyä yhtä ja toista, kuten esimerkiksi lahjakas nuori mies, joka esitti junavaunulliselle kerrallaan laulun kitaransa säestyksellä. Kaverilla oli todella kaunis ja soiva ääni ja ihanan valoisa asenne. Vaunuissa ravasi myös jos jonkinlaisia myyjiä, jotka yrittivät myydä mitä vain muttereiden ja kuorimaveisten väliltä. Me lähinnä naureskelimme itseksemme tyyppien mainospuheille ja esittelyille, mutta he tienaavat sillä elantonsa. Sellainen se Venäjä on. Huomasin myös ikkunasta pikkukyliä tuijotellessani tienpenkalla keskeltä poikki haljenneen kissanraadon groteskilla irvistyksellä varustettuna. Ensimmäinen kerta tämäkin.

Moskovaan päästessämme näimme nopeasti asemaa, jossa näkyi paljon kioskeja, joiden esittelyikkunat olivat täyteen ahdettuja ja keskellä pleksiä oli pieni aukko, josta myyjä otti vastaan maksuja ja ojensi myytäviä tuotteita. Ihmisiä oli paljon ja seurasimme massaa ulos jonkinlaisesta sivuovesta ja kävelimme aseman edustalle. Silloin todellisuus iskeytyi päin pläsiä: MOSKOVA. Miljoonametropoli, Euroopan suurin kaupunki. JOKA SUHTEESSA. Autojen määrä oli päätähuimaava, rakennukset olivat huikean kauniita ja suuria niin korkeus-kuin leveyssuunnassakin. Ensimmäisenä lähdimme metsästämään vessoja ja karttaa, sillä kahelikaan ei lähde sellaiseen miljoonakaupunkiin ilman karttaa. Ostimme kaksi erillistä karttaa, toinen oli pieni kirjanen ja toinen levitettävä perinteinen kartta. Molemmat osoittautuivat käteviksi. Vessa oli kiinnostava kokemus kaikessa kauheudessaan: maksoimme 25 ruplaa järkyttävästä ja pistävästä hajusta sekä typerryttävistä vessoista, joka oli oikeastaan vain reikä maassa. Ei muuta kuin kyykkyyn reiän päälle!  Varsinaisen matkan aluksi piipahdimme syömässä, hävettää kyllä myöntää, Hesburgerissa. ”Mennään Moskovaan syömään Hesessä ehheh!” Oli siinä ilonkyynelet lähellä, sillä Hesburgerissa oli pieni palanen suomalaista tunnelmaa. Jopa myyjät olivat suomalaiseen tapaan ystävällisiä ja reippaita.

Leningradskaja rautatieasemalta.

Tästä sen vasta tajuaa minne on tultu!

erikoispoliiseja. Älä lue nimeä väärinpäin!

 

"Ei saatana."

Matkamme jatkui kohti metroa. Jännitin totta kai metron käyttöä, sillä siellä tapahtuu kenties eniten taskuvarkauksia ja olin varautunut siihen laittamalla rahat pieneen kukkaroon ja sijoitin ne passin kanssa povitaskuuni. Jos joku olisi veitsellä halkaissut laukkuni, hän olisi löytänyt vanhan sanakirjan ja typötyhjän lompakon. Ostimme automaatista 2 leimauskertaa kattavan lipukkeen ja suuntasimme ihmisjoukon mukana alas metroon. Ensimmäinen käyttämämme linja ei ollut kovinkaan syvällä ja matkustimme muutaman pysäkin verran ennen kuin nousimme maanpinnalle. Astuimme ulos pysäkkirakennuksesta ja TA-DAA! Bolshoi-teatteri!

Komea on pytinki!

Gosudarstvennaja duma

Teatteri oli uskomattoman kaunis, en todellakaan ollut kuvitellut, miten suuri rakennus oli kyseessä. Olimme siis etsimässä tietämme kuuluisalle punaiselle torille. Hetken ajan palloilimme Bolshoin läheisyydessä ja ravasimme lähistöllä, kunnes lopulta löysimme oikean tien. Käännyimme valtavan Gosudarstvennaja duma-rakennuksen edustalta ja näimme Kremlin valtavat muurit. Niitä ei voinut olla tunnistamatta. Kremlin ja historiallisen museon ympäristössä kuhisi hirvittävät määrät ihmisiä, mutta se ei meidän menoamme haitannut. Kävelimme lähemmäs ihailemaan museorakennusta ja kiersimme sen sivustaan. Sieltä huomasin kuuluisat kirkon kupolit ja kipitimme eteenpäin Kremlin muurin viertä. Siinä se oli: Punainen tori. Krasnaja ploshad.

Kremlin muuri

Punainen tiilirakennus on Historiallinen museo. Vieressä Kreml.

SIWA! wait what?

...Siis GUM

Vasemmalla puolella näkyi valtava tavaratalo ”GUM” (ГУМ), jota ei päältäpäin tavarataloksi arvaisi. Paikka muistutti enemmän palatsia! Oikealla puolellamme Kremlin muuri jatkui korkeana ja valtavana, mutta huomasin sen edessä aidatun alueen sisällä Leninin Mausoleumin. Sinne ei ikävä kyllä päässyt, sillä sitä ollaan remontoimassa. Aivan suoraan edessämme seisoi esitteistä ja kuvista tuttu Pyhän Vasilin katedraali. Kuvasimme toisiamme innoissamme kirkon edessä tuhansien turistien keskellä ja katselimme kauan ja hartaasti ympärillemme. Olisin viihtynyt siellä vaikka koko päivän. Matkaa oli silti jatkettava ja suuntasimme seuraavaksi sisälle GUM:iin. Voi sitä merkkiliikkeiden kirjoa. Paikassa oli omat katunsa, tekokirsikkapuita, satoja näyteikkunoita ja kauniita suihkulähteitä huikean arkkitehtuurin ympäröimänä. Ei minulla olisi ollut varaa käydä siellä edes kahvilla, mutta ihailla ainakin sain!

Missäs sitä ollaan?

Värihirviö itse!

Riemuääliöt osa 1

Riemuääliöt osa2

Kuva GUM:in sisältä!

Seuraavaksi lähdimme etsimään kuuluisaa Arbat-kävelykatua ja näimme siinä matkan varrella mm. kaupungin kirjaston, joka sekin oli JÄÄTÄVÄN KOKOINEN PYTINKI. Sen edustalla oli pulunulosteen värjäämä Dostoyevskin patsas. Kävelimme Kirjaston ohi ja jatkoimme matkaa, kunnes saavutimme määränpään. Arbatilla ostimme jäätelöt ja katselimme rauhassa katutaiteilijoiden huikean taitavia muotokuvatöitä (näen tulevaisuuteni tässä!) ja seurasimme ihmismassojen kulkua. Jäätelönmyyjänä toimiva tyttö valitti meille pitkää turistientäyteistä päiväänsä. En ehkä menisi Arbatille myymään jäätelöä hänen sanojensa perusteella. Pysähdyimme katsomaan propagandajulisteita matkivia postikortteja ja päätin ostaakin muutaman. Menin sisään matkamuistoliikkeeseen ja bongasin kauniita venäläistyylisiä villahuiveja ja luulen, että myyjä näki ilmeestäni, etten lähtisi kaupasta ilman yhtä huivia. Hän esitti tarjouksen, että saisin yhden pienempikokoisista huiveista 1000 ruplan hintaan, mikä oli mielestäni hyvä diili, sillä normaalisti vastaavista huiveista sai maksaa ainakin tuplasti saman hinnan.

Putinin "kaksoisolento".

Kaupunginkirjasto

Arvatin alkupää ja Sini jäätelönsä kanssa.

Katutaiteilija töissä.

"Mä en enää koskaan piirrä!"

On Paula-lehmä cool!

Arbatin varrella näimme Pushkinin asuintalon lisäksi myös KINO-seinän. Kyseessä on yksi kuuluisimmista neuvostoliittolaisista rock-bändeistä, jonka keulakuva Viktor Tsoi kuoli 28 vuoden iässä auto-onnettomuudessa vuonna 1990. Arbarin varrella sijaitsee iso graffitien peittämä seinä, joka toimii kyseisen bändin muistomerkkinä. Sinne fanit ovat vuosien varrella käyneet lisäämässä tekstejä ja kuvia. Oli onni, että edes huomasimme koko seinän, sillä ihmisiä oli paljon ja kaikkialla Venäjällä olen tottunut näkemään graffiteja muutenkin kaikkialla. 

Pushkinin asuintalo

KINO-seinä!

Mun uus kaveri joka yritti saada rahaa kuvaamisesta.

Matkamuistoliikkeen näyteikkuna.

Arbatilla jokin iski oikeaan pohkeeseeni, sillä se alkoi kiukutella kävelemistä. Luulen, että jollain selittämättömällä tavalla onnistuin reväyttämään lihaksen pohkeessani… Tai jotain. Matkustimme seuraavaksi metrolla etsimään yhtä Moskovan lukuisista Stockmanneista, sillä siellä oli hullut päivät ja Sini oli jo kauan halunnut sinne. Kävelimme kauan suoraa tietä seuraten Prospekt Miriä, eli suurta monikaistaista autotietä, kunnes lopulta ilmoitin, etten kävele enää metriäkään ennen kuin tiedämme tarkalleen, missä etsimämme ostoskeskus sijaitsi. Kysyimme ystävälliseltä rouvalta tietä ja ilmeni, että paikkaan oli vielä matkaa, jolloin minä ja Jonna annoimme väsymykselle periksi. Halusimme palata rautatieasemalle, mutta sitten Sini lähti yksin jatkamaan matkaa. Yritimme vielä soittaa hänelle, mutta jostain syystä puhelimet eivät suostuneet luomana yhteyttä, joten käännyimme ja palasimme Jonnan kanssa kaksin lähimmälle metroasemalle. Matkalla huomasin, että tämän blogini taustana toimii valokuva Moskovan metron Komsomolskaja-pysäkistä. ”Missä olen nähnyt tuon aseman?” Niimpä niin.

"Tuulee niinkuin venäläisessä elokuvassa!"

Kosmos-hotelli.

Tutunnäköinen metroasema, eikös?

Loppuilta meni istumapaikkoja etsiessä ja päädyimme ympyrän sulkijaksi takaisin Hesburgeriin istumaan ja odottamaan junan lähtöä. Ostimme liput ja palasimme kaksistaan elektritshkalla Tveriin miettien, mitenköhän Sini pärjäisi yksinään miljoonametropolissa illan pimetessä. Meillä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta löytää häntä enää sen jälkeen, kun hän lähti yksin mitään sanomatta jatkamaan Stockmannin metsästystä. Totta kai mietimme, mitä kaikkea tilanteessa voisi käydä, sillä kannatan vahvasti lausetta ”Kaveria ei jätetä”, mutta mitä teet jos kaveri itse jättää lauman? Olin tempusta kaikkea muuta kuin iloinen, mutta olin kyllä helpottunut aamulla, kun näin Facebookista, että myös Sini oli päässyt kotiin.

Kiitän Jonnaa osasta kuvista! Lopuksi vielä kuvia Metrosta:

Säikähdin kun metro ilmaantui.

Niin vauhti kuin metelikin olivat kovat.

Pahamaineisen syvät rullaportaat.