Venäjän juhlapäivät vol. 1: Naistenpäivä

Eilen oli kahdeksas maaliskuuta, venäjäksi ”Vosmoe marta”, joka suomenkielellä tunnetaan nimellä kansainvälinen naistenpäivä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun todella sain tuntea, että kyseessä on JUHLA. Meillä Suomessa nainen saattaa hyvällä tuurilla saada kukkasia ja satunnaisen ”hyvää naistenpäivää” toivotuksen, sekä läjittäin itseironisia vitsejä naiseuden vaikeudesta, mutta täällä Venäjällä kyseessä on oikeasti kansanjuhla! Kaduilla naisille annettiin kukkia ja ilmapalloja, kävelykadulla oli tavallista enemmän erilaisia tavaroita myyviä kojuja, katusoittajat soittelivat tuttuja venäläisiä sävelmiä ja ravintoloissa oli naisia onnittelevia kylttejä. Innostuimme myös lauleskelemaan hiukan Serafiman ja Sinin kanssa ollessamme matkalla Yolki-Palki-nimiseen kahvila-ravintolaan syömään (ei hotsittanut syödä kolmatta päivää peräjälkeen pelmenejä). Muut söivät salaatit, mutta minä halusin kokeilla kerrankin jotakin venäläistä kun oli mahdollisuus. Tilasin jonkinlaisen sekoituksen erilaisia lihoja perunan ja mausteiden kera kuumalla pannulla. Jälkiruoaksi tilasin umpinaisen piirakan, jossa oli sienitäyte. NOMNOMNOM!

Syötyämme jatkoimme tyttöjen kanssa autotien yli ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sirkukseen katsomaan milloin olisi mahdollista päästä katsomaan esitystä. Tähän emme saaneet vastausta, sillä ilmeisesti egyptiläinen sirkus oli juuri eilen aloittanut esityksensä paikallisessa sirkuksessa, joten päätimme mennä tiedustelemaan asiasta myöhemmin lisätietoja. Sen sijaan huomasimme viereisessä pikkupuistossa hevosia ja ihmisiä. 200 ruplan hintaan sai ratsastaa hauskasti ja hienosti valjastetuilla hevosilla puiston ympäri, ja koskapa Serafima oli ainoa meistä, jolla oli housut, hän osti itselleen kierroksen yhden hevosen selässä. Kopukan nimi jäi minulle mysteeriksi, mutta kierroksen lopussa otus heittäytyi itsepäiseksi ja sen hoitaja haukkui sitä pelmeniksi.

Paraatipolle

 

Sera onnesta soikeana hevosen selässä!

Eka Ladataksi josta ehdin ottaa kuvan!

Myyntikojujen antia

"Kalliit, rakkaat ja hellät naiset! Toivotamme teille rakkautta, hellyyttä, kauneutta ja viehätysvoimaa."

Tämän jälkeen suuntasimme Olimp-kauppakeskukseen hankkimaan alkoholia illan rientoihin, sillä kansainvälisellä asuntolalla järjestettiin illalla pippalot. Matkalla pysähdyimme uteliaisuudesta katsomaan pientä, ulospäin vaatimatonta liikettä, jonka nimi oli ”Hobbi i ty” (”Harrastukset ja sinä”). päätimme piipahtaa sisään ja sillä samaisella sekunnilla luulin kuolleeni ja menneeni taivaaseen. Pieni liike oli täpötäynnä erilaisia käsityötarvikkeita, taiteiluvälineitä ja muuta käsityöharrasteluun tarkoitettua tavaraa. Olen ylpeä, sillä osasin asioida itse venäjäksi, sillä enhän tietenkään voinut lähteä sieltä tyhjin käsin. Ostin pienen lehtiön, 6B-kynän sekä sille teroittimen ja napsin muutamia kuvia paikasta. Tämän jälkeen menimme Olimpiin ja ostimme evästä ja juomista illaksi. En muuten vaivautuisi kirjoittamaan tästä, mutta kiinnitin huomiota siihen, että naiset saivat kymmenen prosentin alennuksen ostoksistaan naistenpäivän kunniaksi!

Illalla valmistauduimme menemään illan pippaloihin naapurikämppään. En tiedä paljonko siellä oli väkeä, mutta mielestäni ilmaus ”kuin sillit suolassa” osuu aika lähelle. Hauskaa meillä kyllä oli, mutta olin todellakin tyytyväinen, että oma kämppämme oli aivan naapurissa, sillä vessaan oli koko ajan jonoa. Jälleen kerran ihmiset ihmettelivät sitä, miten savolaisuuteni puski läpi heti, kun aloin tulla hiprakkaan. En siis normaalisti puhu juuri murteella (Etelä-Suomessa valtaosan elämästäni asuneena), mutta humalassa ilmeisesti  löydän alkuperäisen ”äidinkieleni” automaattisesti. Sini jaksoi innostua tästä ja kykeni vieläpä luettelemaan kielitieteellisiä termejä liittyen murteella puhumiseen, mutta enhän minä niitä enää muista. Muut lähtivät vielä paikalliseen yökerhoon, mutta minä päätin jäädä kotiin nukkumaan.

Kaupunkikierroksia, vilauttelua ja oppitunteja.

Paljon on taas tapahtunut! Eilen olimme koulussa emmekä luonnollisesti ehtineet syömään koulun jälkeen ja yllättäen paikalliset tuutorimme tulivat hakemaan meidät mukaansa jonnekin juhlaan omana kouluunsa, joka ei mitenkään vaikuttanut meihin. Kyseessä oli jonkinlaisen diplomaattilinjan avaaminen paikalliseen yliopistoon. En tajunnut mitään opiskelijoiden esittämästä näytelmästä, puheista, lauluista tai runonlausunnoista. Artikulointi oli hyvää! En seurannut mitään esityksistä, koska en tosiaan ollut syönyt vieläkään mitään. Ainakin tulimme matkustaneiksi sekä paikallisella bussilla sekä ratikalla! Kyytiinhän noustiin keskeltä suurta autotietä. Olikohan toissapäivänä, kun pääsimme myös myöhään, eli noin puolen neljän aikaan, syömään yliopiston ruokalaan, joka menee kiinni neljän aikaan. Amica Minervan ruokalassa kotiyliopistossa saa ennen sulkemisaikaakin vielä ruokaa ihan koko annoksen, mutta täällä sain eteeni valmiin salaatin, mehun ja YHDEN PIENEN KANAPIHVIN. Suhtauduin kuitenkin huumorilla, sillä sellainen se Venäjä on.

KOULURUOKA.COM

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illalla söimme pelmenejä ja smetanaa pikaruoaksi. Yöni sain nukuttua loistavasti, mutta aamulla tuli vastaa taas kuuluisa ”yllätystekijä”: kuulin jyskyttävää ääntä, joten nousin punkasta unisesti miettien mistä ääni tulee (luulin oikeasti, että ääni kuuluu naapurikämpästä), mutta ilmeni, että ulkona oli nostokurjen päässä miehiä tiputtamassa lunta ja jäätä katonharjalta. Ylös noustuani huomasin, että kyseiset keski-ikäiset ukot olivat matkalla alas ikkunani takana ja siinä seisoin sitten puolialasti. Ei helvetti. Ei siinä muuta kuin piiloon kylppäriin, kun keski-ikäiset ukot yrittävät kohteliaasti katsella kaikkialle muualle kuin sisälle ikkunasta. Laadilaadilaa.
                           Päivällä oli ensimmäinen pismennaja rech-tunti (”kirjoitettu puhe”). Opettajana meillä on ihana vanhempi herra nimeltä Anatoli Boriovits Gurin, joka varmistaa vähän väliä, ettei kellään ole mitään epäselvyyksiä. Lisäksi meillä on kurssit puhumisesta, Venäjän yhteiskunnasta, Venäjän kirjallisuudesta sekä venäjänkielen verbeistä. Paljon työtä on luvassa esseiden, aineiden ja referaattien muodossa, mutta kaikki toivon mukaan tulee hoidettua. Nyt täytyy lukea silmät ristissä novellia novellin perään! Tervetuloa Pushkin, Gogol, Tsehov ja muut klassikot! Ensimmäisenä on tiedossa Pushkinin ”Stantsionnyj smotritel” (Asemanhoitaja).

Huomenna on Kansainvälinen naistenpäivä (ja isän syntymäpäivä, ONNEA ISI!), ja täällä Venäjällä kyseinen päivä on vapaapäivä. Haluan nähdä, miten venäläiset miehet kirmaavat kaduilla kukkapuskien kanssa, mutta meidän täytynee ostaa itse omat kukkasemme. Tulipas mieleeni tuosta, että joskus armas veljeni ilmoitti silloiselle tyttöystävälleen ”Hynösen miehet eivät kukkia ostele!”  Noin se meillä Suomessa menee.
                           Tänään kävimme ulkona syömässä, sillä osa porukasta ei ollut ehtinyt lounastaa ennen kaupunkikierrosta. Onneksi oma tuutorini Nastja (oli muuten kolmas tapaamani Nastja sinä vajaan viikon aikana, kun olen täällä asutellut) opasti ostoprosessin läpi, sillä systeemi on hyvin erilainen kuin meillä suomessa. Tällä kertaa en syönyt kunnon ruokaa vaan ostin jonkinlaisen pullan, joka oli mikrossa käytyään niin rasvainen, että se olisi valunut öljyä jos olisin sitä puristanut kovempaa. Tiedän, etten toista vastaavaa syö vastedes, hyi. Kaupunkikierroksella kävimme katsomassa taas Volgaa ja monia samoja rakennuksia kuin mitä näimme ensikerrallakin. Nyt etsimme kyllä myös sirkuksen ja kirjaston. 

Minä asuntolan edessä odotteemassa tuutoreita!

Sirkus ja joku nuorisokeskus

Kaupungin kirjasto. On vähän erilaista arkkitehtuuria kuin Tampereella

Tverskoi prospekt elikkäs pääkatu.