Sotaleikkejä, kahvia ja liikennekulttuuria

Parasta mitä reissussa on vielä tapahtunut: LAZER TAG! Kyseessä on siis Megazonea muistuttava peli, jossa tietyssä pelitilassa ammutaan toisiamme laseraseilla. odotin jotain futurististyyppistä ammuskelupeliä, jollaisia meillä Suomessa on: Ihmisillä on välkkyvät liivit ja ammuskelemme toisiamme pimeässä tilassa. Joo, muu maailma rauhoittuu pääsiäisenä ja Paula leikkii Venäjällä sotaleikkejä!
Venäläinen versio: kuvitelkaa vanha hylätty viisikerroksinen rakennus, mahdollisesti koulu, jossa on hylättyä tavaraa, kaasunaamareita riippumassa katosta ja vanhoja passintapaisia dokumentteja lojumassa huoneissa. Meille annettiin armeija-vaatteet, joihin kuului takit, housut ja halutessaan kasvot peittävät maskit, sekä pääpanta, jossa oli kiinnitettynä laservilkkuja. Meille annettiin kiväärin tyyppiset aseet, jotka oli kytkettynä otsapantoihimme. Tähtäsimme aina päähän ja jos sai osuman, ”uhrin” otsapanta alkoi välkkyä punaisena. Pelissä oli erilaisia juonia: lipunryöstöä, taktikointia, rynnäkkötyyppistä pelaamista jossa meidän piti valloittaa tietty piste ja pitää se hallussamme ja yhdessä pelissä toinen joukkue asettui asemiin eri kerroksiin, ja meidän tehtävämme oli etsiä ja tappaa heidät. Onnistuimmekin tässä hyvin, kunnes kaikki muut paitsi Liza ”tapettiin” ja hän jäi yksin etsimään liiankin hyvin piiloutunutta Katjaa, mutta peli päättyi tasapeliin.

Aluksi tilat olivat melko pelottavat. Kuva ei ole ottamani!

VOITTAJAT!

 Pahimpia surmanloukkuja olivat portaikot, jossa oli helppo kytätä alemmista kerroksista hiippailevia vihollisia. Pöly ja laastinpalat tietysti rapisivat kenkien alla ja täytyi varoa, ettei päästä liikaa ääntä. Huoneiden ovet olivat pääasiassa avoinna, joten suojapaikoista ei ollut pulaa pitkillä käytävillä. Joissain ovissa oli reikiä joista saattoi vaania ja odottaa vihollisen ilmestymistä. En ole koskaan kokeillut mitään vastaavaa ja koko touhu maksoi tunnilta

350 ruplaa, mutta saimme pelata ilmaiseksi toisenkin tunnin. Sanoinkuvaamattoman hienoa!

kävimme vierailemassa Pauligin Tverin paahtimossa, josta käteen jäi President-kahvipaketti. Paahtimo ei ollut niin suuri kuin Suomen vastaavat, mutta saimme opastuksen suomenkielellä, mikä oli kuin musiikkia korvillemme! Ikävähän kotia kohtaan siinä nousi, mutta minkäs mahtaa.

Paahtimo Tverin ulkopuolella.

 Vielä kaksi kuukautta reissua edessä, enkä ole vielä käynyt Moskovassakaan, joten paljon nähtävää on vielä edessä. Venäläinen liikenne oli myös kiinnostavaa, sillä menimme kaupungin ulkopuolelle minibusseilla. Haluan nyt verrata venäläistä autoilua suomalaiseen autoiluun. Jos suomalainen kuski ajaa selvin päin, hän ajaa suoraan, mutta kännissä hän ajaa siksakkia tien puolelta toiselle. Jos taas venäläinen kuski on selvin päin, hän ajaa siksakkia väistellen kuoppia ja töyssyjä, kun taas päissään hän ajaa vain suoraan välittämättä tien kunnosta. Autotiet ovat täynnä töyssyjä, epätasaisuuksia ja aukkoja. Venäjällä tästä onkin sanonta: ”Venäjällä on kaksi ongelmaa: tiet ja idiootit. Nyt on huomattu kolmaskin ongelma: idiootit, jotka tekevät teitä.” Täällä ei ole kaistoitusta, vaan ihmiset ajavat siitä välistä, mistä vain mahtuvat. Marshutkat, trolleybussit, ratikat ja tavalliset bussit kulkevat tiettyjä reittejä, mutta muun liikenteen kaoottisuuden tähden julkisilla matkustaminen on hitaanlaista. Marshutkat ovat tilataksin kokoisia pakettiautoja, jotka kulkevat tiettyä reittiä. Ne pysähtyvät siellä, missä ihmiset kyseisellä reitillä haluavat ja kyyti maksaa 15 ruplaa (20-30 senttiä). Kyyti voi ulkomaalaiselle vaikuttaa kyseenalaiselta ja arveluttavalta, mutta paikallisille se on tuiki tavallista: istut kyytiin ja ojennat suoraan kuskille rahasi, tai jos istut taaempana autossa, pyydät muita matkustajia välittämään rahasi kuskille. Ratikoissa, trolleybusseissa ja busseissa on tavallisesti babushka eli mummeli rahastamassa ihmisiä. 

Matkalla Pauligille.

Minä ja Turusta Tveriin tullut Tanja matkalla Pauligille.

Tämä systeemi on mielestäni hyvä, sillä Venäjällä naiset saavat jäädä eläkkeelle 55 vuoden iässä, mutta harvalla on varaa jäädä eläkkeelle, joten iäkkäät naiset tekevät rahastajan hommia, toimivat vahtimestareina tai siivoavat pikaruokaloissa tarjottimet ja roskat roskiin. Siitä tulikin mieleeni: Suomessa esimerkiksi McDonaldsissa tai Hesburgerissa asiakas toimittaa roskansa itse roskikseen ja vie tarjottimet niille tarkoitettuun paikkaan, mutta Venäjällä tähän siivoamishommaan on palkattu vanhempia naisia hankkimaan lisätienestiä. Kaupoissa kärryt jätetään lojumaan kassojen tuntumaan ja kärrypojat keräävät ne yhteen ja toimittavat ne niille tarkoitettuun paikkaan. Suomessa tästä voitaisiin ottaa mallia, mutta valtiolla ei ole varaa maksaa tällaisesta työstä kunnon palkkaa jokaiselle, joten on halvempaa pitää asiat sellaisena kuin ne nyt ovat. Eivät babushkat täällä huikeita tienaa näillä töillä, kun taas Suomessa on kaikissa töissä kiinteä minimipalkka.

Tänä viikonloppuna minun on tarkoitus lukea Gogolin teos ”Nenä”, jossa minun ymmärtääkseni muuan kollegioasessori (älä kysy, mikä ihme se sellainen on) huomaa nenänsä puuttuvan ja pian selviää, että nenä juoksentelee ympäri Pietaria valtioneuvokseksi pukeutuneena. Kuulostaa kyllä hupsulta, mutta kuulin kirjallisuuden opettajaltani, että Gogolilla oli jonkinlainen fiksaatio neniin. Kyseisellä herralla oli myös merkillinen suhde naisiin: hän eli elämänsä naimattomana, koska hänestä nainen on  ”Saatana hameessa” (чёрт в юбке). Tulin lisäksi ostaneeksi viikolla hieman matkamuistoja: poikaystävälleni ostin shottilasin (hän keräilee niitä ja pyytää matkustavia tuttujaan tuomaan eri maista shottilaseja) ja itselleni ostin propagandajulisteen näköisiä jääkaappimagneetteja.

"Isänmaan puolesta!"

"Tänä iltana kanssamme juot, huomenna isänmaan myyt!"

"Naiset ovat suuri voima"