perjantai 8. maaliskuuta 2013

Venäjän juhlapäivät vol. 1: Naistenpäivä



Eilen oli kahdeksas maaliskuuta, venäjäksi ”Vosmoe marta”, joka suomenkielellä tunnetaan nimellä kansainvälinen naistenpäivä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun todella sain tuntea, että kyseessä on JUHLA. Meillä Suomessa nainen saattaa hyvällä tuurilla saada kukkasia ja satunnaisen ”hyvää naistenpäivää” toivotuksen, sekä läjittäin itseironisia vitsejä naiseuden vaikeudesta, mutta täällä Venäjällä kyseessä on oikeasti kansanjuhla! Kaduilla naisille annettiin kukkia ja ilmapalloja, kävelykadulla oli tavallista enemmän erilaisia tavaroita myyviä kojuja, katusoittajat soittelivat tuttuja venäläisiä sävelmiä ja ravintoloissa oli naisia onnittelevia kylttejä. Innostuimme myös lauleskelemaan hiukan Serafiman ja Sinin kanssa ollessamme matkalla Yolki-Palki-nimiseen kahvila-ravintolaan syömään (ei hotsittanut syödä kolmatta päivää peräjälkeen pelmenejä). Muut söivät salaatit, mutta minä halusin kokeilla kerrankin jotakin venäläistä kun oli mahdollisuus. Tilasin jonkinlaisen sekoituksen erilaisia lihoja perunan ja mausteiden kera kuumalla pannulla. Jälkiruoaksi tilasin umpinaisen piirakan, jossa oli sienitäyte. NOMNOMNOM!


Syötyämme jatkoimme tyttöjen kanssa autotien yli ravintolaa vastapäätä sijaitsevaan sirkukseen katsomaan milloin olisi mahdollista päästä katsomaan esitystä. Tähän emme saaneet vastausta, sillä ilmeisesti egyptiläinen sirkus oli juuri eilen aloittanut esityksensä paikallisessa sirkuksessa, joten päätimme mennä tiedustelemaan asiasta myöhemmin lisätietoja. Sen sijaan huomasimme viereisessä pikkupuistossa hevosia ja ihmisiä. 200 ruplan hintaan sai ratsastaa hauskasti ja hienosti valjastetuilla hevosilla puiston ympäri, ja koskapa Serafima oli ainoa meistä, jolla oli housut, hän osti itselleen kierroksen yhden hevosen selässä. Kopukan nimi jäi minulle mysteeriksi, mutta kierroksen lopussa otus heittäytyi itsepäiseksi ja sen hoitaja haukkui sitä pelmeniksi.
Paraatipolle 

Sera onnesta soikeana hevosen selässä!


Eka Ladataksi josta ehdin ottaa kuvan!

Myyntikojujen antia

"Kalliit, rakkaat ja hellät naiset! Toivotamme teille rakkautta, hellyyttä, kauneutta ja viehätysvoimaa."




Tämän jälkeen suuntasimme Olimp-kauppakeskukseen hankkimaan alkoholia illan rientoihin, sillä kansainvälisellä asuntolalla järjestettiin illalla pippalot. Matkalla pysähdyimme uteliaisuudesta katsomaan pientä, ulospäin vaatimatonta liikettä, jonka nimi oli ”Hobbi i ty” (”Harrastukset ja sinä”). päätimme piipahtaa sisään ja sillä samaisella sekunnilla luulin kuolleeni ja menneeni taivaaseen. Pieni liike oli täpötäynnä erilaisia käsityötarvikkeita, taiteiluvälineitä ja muuta käsityöharrasteluun tarkoitettua tavaraa. Olen ylpeä, sillä osasin asioida itse venäjäksi, sillä enhän tietenkään voinut lähteä sieltä tyhjin käsin. Ostin pienen lehtiön, 6B-kynän sekä sille teroittimen ja napsin muutamia kuvia paikasta. Tämän jälkeen menimme Olimpiin ja ostimme evästä ja juomista illaksi. En muuten vaivautuisi kirjoittamaan tästä, mutta kiinnitin huomiota siihen, että naiset saivat kymmenen prosentin alennuksen ostoksistaan naistenpäivän kunniaksi!

Illalla valmistauduimme menemään illan pippaloihin naapurikämppään. En tiedä paljonko siellä oli väkeä, mutta mielestäni ilmaus ”kuin sillit suolassa” osuu aika lähelle. Hauskaa meillä kyllä oli, mutta olin todellakin tyytyväinen, että oma kämppämme oli aivan naapurissa, sillä vessaan oli koko ajan jonoa. Jälleen kerran ihmiset ihmettelivät sitä, miten savolaisuuteni puski läpi heti, kun aloin tulla hiprakkaan. En siis normaalisti puhu juuri murteella (Etelä-Suomessa valtaosan elämästäni asuneena), mutta humalassa ilmeisesti  löydän alkuperäisen ”äidinkieleni” automaattisesti. Sini jaksoi innostua tästä ja kykeni vieläpä luettelemaan kielitieteellisiä termejä liittyen murteella puhumiseen, mutta enhän minä niitä enää muista. Muut lähtivät vielä paikalliseen yökerhoon, mutta minä päätin jäädä kotiin nukkumaan.

1 kommentti:

  1. Venäjällä osataan rahastaa "pikkupyhinäkin" näemmä. Kyllä minäkin harkitsisin shoppailua jos saisi sukupuolen takia -10% alennusta ja kävisin vaikka missä hevoskyydeissä, mutta täällä Suomessa miehet jo syyttäisivät epätasa-arvoa ja vaatisivat miestenpäivää, jona he saavat alennusta kaljasta, nainen kokkaa herkkuaterian kotona ja tuo oluen/kahvin miehelle. :D

    VastaaPoista