Kaupunkikierroksia, vilauttelua ja oppitunteja.

Paljon on taas tapahtunut! Eilen olimme koulussa emmekä luonnollisesti ehtineet syömään koulun jälkeen ja yllättäen paikalliset tuutorimme tulivat hakemaan meidät mukaansa jonnekin juhlaan omana kouluunsa, joka ei mitenkään vaikuttanut meihin. Kyseessä oli jonkinlaisen diplomaattilinjan avaaminen paikalliseen yliopistoon. En tajunnut mitään opiskelijoiden esittämästä näytelmästä, puheista, lauluista tai runonlausunnoista. Artikulointi oli hyvää! En seurannut mitään esityksistä, koska en tosiaan ollut syönyt vieläkään mitään. Ainakin tulimme matkustaneiksi sekä paikallisella bussilla sekä ratikalla! Kyytiinhän noustiin keskeltä suurta autotietä. Olikohan toissapäivänä, kun pääsimme myös myöhään, eli noin puolen neljän aikaan, syömään yliopiston ruokalaan, joka menee kiinni neljän aikaan. Amica Minervan ruokalassa kotiyliopistossa saa ennen sulkemisaikaakin vielä ruokaa ihan koko annoksen, mutta täällä sain eteeni valmiin salaatin, mehun ja YHDEN PIENEN KANAPIHVIN. Suhtauduin kuitenkin huumorilla, sillä sellainen se Venäjä on.

KOULURUOKA.COM

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illalla söimme pelmenejä ja smetanaa pikaruoaksi. Yöni sain nukuttua loistavasti, mutta aamulla tuli vastaa taas kuuluisa ”yllätystekijä”: kuulin jyskyttävää ääntä, joten nousin punkasta unisesti miettien mistä ääni tulee (luulin oikeasti, että ääni kuuluu naapurikämpästä), mutta ilmeni, että ulkona oli nostokurjen päässä miehiä tiputtamassa lunta ja jäätä katonharjalta. Ylös noustuani huomasin, että kyseiset keski-ikäiset ukot olivat matkalla alas ikkunani takana ja siinä seisoin sitten puolialasti. Ei helvetti. Ei siinä muuta kuin piiloon kylppäriin, kun keski-ikäiset ukot yrittävät kohteliaasti katsella kaikkialle muualle kuin sisälle ikkunasta. Laadilaadilaa.
                           Päivällä oli ensimmäinen pismennaja rech-tunti (”kirjoitettu puhe”). Opettajana meillä on ihana vanhempi herra nimeltä Anatoli Boriovits Gurin, joka varmistaa vähän väliä, ettei kellään ole mitään epäselvyyksiä. Lisäksi meillä on kurssit puhumisesta, Venäjän yhteiskunnasta, Venäjän kirjallisuudesta sekä venäjänkielen verbeistä. Paljon työtä on luvassa esseiden, aineiden ja referaattien muodossa, mutta kaikki toivon mukaan tulee hoidettua. Nyt täytyy lukea silmät ristissä novellia novellin perään! Tervetuloa Pushkin, Gogol, Tsehov ja muut klassikot! Ensimmäisenä on tiedossa Pushkinin ”Stantsionnyj smotritel” (Asemanhoitaja).

Huomenna on Kansainvälinen naistenpäivä (ja isän syntymäpäivä, ONNEA ISI!), ja täällä Venäjällä kyseinen päivä on vapaapäivä. Haluan nähdä, miten venäläiset miehet kirmaavat kaduilla kukkapuskien kanssa, mutta meidän täytynee ostaa itse omat kukkasemme. Tulipas mieleeni tuosta, että joskus armas veljeni ilmoitti silloiselle tyttöystävälleen ”Hynösen miehet eivät kukkia ostele!”  Noin se meillä Suomessa menee.
                           Tänään kävimme ulkona syömässä, sillä osa porukasta ei ollut ehtinyt lounastaa ennen kaupunkikierrosta. Onneksi oma tuutorini Nastja (oli muuten kolmas tapaamani Nastja sinä vajaan viikon aikana, kun olen täällä asutellut) opasti ostoprosessin läpi, sillä systeemi on hyvin erilainen kuin meillä suomessa. Tällä kertaa en syönyt kunnon ruokaa vaan ostin jonkinlaisen pullan, joka oli mikrossa käytyään niin rasvainen, että se olisi valunut öljyä jos olisin sitä puristanut kovempaa. Tiedän, etten toista vastaavaa syö vastedes, hyi. Kaupunkikierroksella kävimme katsomassa taas Volgaa ja monia samoja rakennuksia kuin mitä näimme ensikerrallakin. Nyt etsimme kyllä myös sirkuksen ja kirjaston. 

Minä asuntolan edessä odotteemassa tuutoreita!

Sirkus ja joku nuorisokeskus

Kaupungin kirjasto. On vähän erilaista arkkitehtuuria kuin Tampereella

Tverskoi prospekt elikkäs pääkatu.