perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tverskie vstrechi elikkäs Tverin tapaamisia.



Ensimmäistä kertaa koko talven aikana kurkkuni on karhea, mikä tietysti aiheuttaa lievää tymääntymistä, kun olen tähän mennessä onnistunut pöpöt välttelemään. Viimesyksynä koin oireita vatsataudista, mutta ilmeisesti syypää olikin koulun tartar-kastike, koska kukaan muu ei sairastunut kavereistani, kuin vain ne jotka sitä kastiketta olivat syöneet. Toisaalta täällä alkoi tällä viikolla remontti yläkerrassa, mikä tarkoittaa sitä, että käytävillä on pölyä ja moskaa ja laastia ynnä muuta remonttijätettä. Anatoli Borisovits Gurin, kirjoittamisen opettajamme, kertoi aikanaan remontista aiemmin meille ja sanoi: ”Kun palaatte Suomeen, voitte kehuskella selvinneenne kunnialla venäläisestä remontista hengissä!” Venäläiset itsekin tietävät, että remontti venäläisittäin on jotakin tyrmistyttävää.

Tänään osallistuimme eräänlaiseen kansainväliseen tutustumistapahtumaan nimeltä Tverskie vstrechi, jossa erimaan edustajat pitivät esityksiä, mukaan lukien me suomalaiset. Meidän esitykseemme kuului esitelmä suomalaisista faktoista, kuten esimerkiksi montako saunaa meillä Suomessa suunnilleen on. Tätä seurasi näytteitä suomenkielen sanoista verrattuna muihin kieliin: esimerkiksi näytimme taulukkoja, joista oli nähtävissä sama sana eri kielillä ja listan lopussa on suomenkielinen sana, joka ei ole ulkoasultaan SINNE PÄINKÄÄN kuin muut sanat. Vrt. Cine, Cinema, Kino, ELOKUVATEATTERI. Tai system, sistem, sistema, JÄRJESTELMÄ. Mitä helvettiä? Oliko Agricola pöllyssä vai muuten vaan kieli poskessa suomen kirjakieltä luodessaan?  Esitykseen kuului myös kuvia suomalaisista urheilumuodoista kuten sauvakävelystä, eukonkannosta, mutajalkapallosta, suojalkapallosta, lumijalkapallosta ja saappaan heitosta. Puhelimenheitosta ei tainnut olla slaidia, sääli sinänsä. Suomessa valmistetaan (lue: valmistetiin) sen verran kestäviä puhelimia, että jos viskaisi Nokian 330 puhelimen niin pitkälle kuin jaksaa, niin ei se siitä hajoa, hyvä jos lommoa saa. Nimitämmekin täällä Tverissä monien tovereidemme alkukantaisia varapuhelimia ydinsotapuhelimiksi, sillä ne voisi tiputtaa vaikka helikopterista ja silti ne kestäisivät ehjinä.
Lopuksi esitimme kuvia suomalaisista herkkuruoista, kuten esimerkiksi mustasta makkarasta, mämmistä, kalakukosta, tervajäätelöstä ja salmiakista. Tarjosimmekin esitystämme seuraaville opiskelijoille ja opettajille näytteitä salmiakista ja lavalta käsin oli jokseenkin hulvatonta seurata ulkomaalaisten ilmeitä, kun he maistoivat merkillisiä mustia makeisiamme.
Ieva ja mummo


Hienoa Liilulaaluliilu-tyyppistä laulantaa!


Lisäksi Suomi-esitelmäämme kuului musikaalinen upea esitys! lauloimme kuorona ”Ievan polkkaa” samalla kun kolme opiskelijatoveriamme näyttelivät lyhyesti esityksen lauluun liittyen. Tiina esitti Ievan äitiä, Janna itse Ievaa ja Ari Ievaa riiaavaa nuorukaista. Tähän liittyen minun pimeänä toimiva Parturi-Kampaaja-Kynsistudio-Paula firmani laajensi jälleen palveluitaan maskeerauksen puolelle!

Kiinalaisten esitykseen kuului tylsä esitelmä kiinalaisten vaihtareiden kotiyliopistosta, runonlausuntaa ja tanssiesitys. Tyttö tanssi kylä hyvin ja taipuisasti, pisteet siitä! Venäläiset puolestaan puhuivat kansainvälisistä suhteistaan, esittivät runon ja sitten paikalle saapui kansanlaulu ryhmä, joka pisti meidät tanssimaan ja leikkimään pusuleikkejä, joista esimerkiksi yhdessä naiset kiersivät ringissä miehiä ympäri. Miehet olivat polvillaan pienemmässä ringissä ja pomppivat sivusuunnassa nojaten toisiinsa. Tätä jatkui niin kauan kunnes lauluryhmän jäsenet lakkasivat laulamasta, sitten tyttöjen piti mennä pussaamaan jonkun pojan päälakea ja ottaa tämän paikka kyykistelevässä ringissä. Samaa vuorottelua jatkui jokusen kerran. Leikimme muitakin musikaalisia leikkejä, mutta tuosta kuvailemastani leikistä saa touhun ideasta kiinni.
Täällä lumi sulaa pikkuhiljaa. Tulikin tuosta mieleeni, että tunnilla Anatolij mainitsi venäläisen katujen kunnossapitopolitiikan tunnuslauseen: ”Miksi sitä lumia putsaamaan kun se sulaa itsestään pois!” Kyllä, aivan oikein, sitten jokaisessa kadunkulmassa on järvi ja naiset saavat kaivaa korolliset kumisaappaansa käyttöön. Venäläisnaiset pitävät kiinni korollisista kengistä oli kyseessä sitten talvisaappaat tai kumisaappaat.

2 kommenttia:

  1. Miekin tahon korolliset kumpparit, ne on tyylikkäät! Täälläkin lumi sulaa, tai oli jo sulanut ja haaveilin pyörän kaivamisesta ulos varastosta, kunnes tänä aamuna avasin verhot ja katsoin, että sataa lunta. PERKELE. Sataa vieläkin. Satanut koko päivän.

    Mahto olla hauska esitys teillä :) Harmi ettette voineet tarjota tyylin mämmiä muun maalaisille, siinä sitä vasta olinkin ollu evästä ;D Salmiakki on vielä hyvää, eikä näytä pelottavalta, muttei ehkä kannata kertoo niille, että se on tehty ammoniakista ja jostain muusta myrkystä, jotka on yhdessä vaarattomia mutta erikseen tappavia. Suomalaiset rautavatsoineen ja loistavine ideoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääläki on tullu millo vettä ja millon lissää lunta :D Mämmi ois ollu hyvä tarjota, mutta salmiakkikin aiheutti tarpeeks hyviä ilmeitä ihmisten kasvoilla. Sit ku niitä jäi yli ni suomalaiset vaa mätti niitä innoissaa :D

      Poista