Flunssapalleron valitusvirsi

Ihan vielä aamuaurinko ei paista sisään Zheljabova-kadulta yliopiston rakennuksen kulman takaa. Kello näyttää vartin vaille yhdeksää, kohta loputkin meistä heräilevät minun ja Serafiman lisäksi. Heräsin jo ennen kahdeksaa kehnosti nukutun yön jäljiltä. Minua ei nukuta, mutta väsyttää silti aika tavalla, kiitos flunssan, joka herätti minut useampaan otteeseen yöllä. Kuumetta ei enää ole, mutta en silti mene kouluun, koska en halua lukea väkisin uutisia ääneen, kun yskittää lähes koko ajan. Onko teille koskaan sattunut niin, että olette olleet jumissa junassa, bussissa, luennolla yms. ja äkkiä yskittää niin, että silmät valuvat vettä ja odotatte keuhkojen irtoavan? Jep. Ehkä saan tämän tällä kertaa anteeksi.

Tämä on taas niitä aamuja, kun toivoisin olevani kotona pienessä yksiössäni Tampereen Herwoodissa (tai eräässä toisessa osoitteessa lähellä Kissanmaata <3). Luotettavin musiikintarjoajani Spotify vammailee, enkä voi kuunnella DDT:tä, joka on yksi suosikkibändeistäni ja mielestäni myös parasta venäläistä musiikkia. Päädyin siis kuuntelemaan Abbaa, joka oli siis näin aamuikävään sopivaa ja sanoituksiltaan osuvaa musiikkia.

Staring at the ceiling

Wishing she was somewhere else instead

One of us is lonely

One of us is only

Waiting for a call.

Vähän kontekstista irti revitty pätkä, mutta sopii näin lievää koti-ikävää potevan flunssapalleron maanantaiaamuun. Vielä on kaksi kuukautta edessä eikä se minua haittaa lainkaan, mutta välillä tuntuu siltä, että olisi ihanaa herätä omasta asunnosta kotimaasta. On silti ilo huomata, että nälkä alkaa nakertaa, koska viimeisen parin päivän aikana olen joutunut muistuttamaan itseäni ruoan olemassaolosta. Kipeänä nälkää ei vissiin tule tunnettua, mutta eilen kävin hakemassa Serafiman kanssa Chicken Housesta pikaruokaa. Miksi? Koska oli sunnuntai ja KOSKA TÄÄLTÄ EI SAA KEBABIA!

En siis syö kotona Suomessakaan usein roskaruokaa, mutta kun syön, se on yleensä kebabia (koska Hervanta on Kebabin mekka, jokaisessa kadunkulmassa on kebabravintola). Täältä en ole sitä löytänyt, mutta Chicken house ajaa asian loistavasti. Kyseinen pikaruokaketju tarjoaa pikaruokaa, jonka pääainesosa on kana (ylläripylläri). Itse ruoasta minulla ei ole paljoakaan sanottavaa (muuta kuin että se maistui ihan järkyttävän hyvältä), mutta koskapa tämä on matkablogi, voisin selittää pikaruoka ravintoloiden tilausmenetelmistä. Esimerkiksi Chicken Housessa ruoka tilataan tavalliselta tiskiltä, kuten muuallakin maailmassa, mutta kaikki aterian osat on tilattava erikseen: Hampurilainen + lohkoperunat/ranskikset + juoma. Tämän lisäksi myyjä luultavasti yrittää tyrkyttää vielä salaattia tai jälkiruokaa, ota tai jätä, sitten saat käteesi kuitin ja menet pitkälle käytävälle odottamaan. Tällä kyseisellä käytävällä on pitkä tiski, jonka takana työntekijät ”marsuilevat” eli kipittävät paikasta toiseen kooten annoksia pikkuhiljaa. Kun annos valmistuu, he huutavat tilauksen hinnan ja siksi on tärkeää osata ne saakelin numerot venäjäksi. Ensimmäisellä kerralla minulla oli kova homma kuulla oman annokseni hinta, sillä niitä hintoja huudellaan kaiken aikaa. Kun kuulet kuittisi loppusummaa vastaavan hinnan, menet näyttämään kuittisi kyseiselle työntekijälle ja saat annoksesi sitä vastaan, sitten syöt ja jätät tarjottimesi ja roskasi lojumaan. Niitä varten ravintolassa on oma työntekijä, joka kerää astiat ja roskat pois, tosin tästä taisin mainita aiemmissa teksteissäni.

Nyt aurinko jo paistaa sisään, ehkäpä päivä tästä paranee. Pian teen patikkaretken keittiöön ja toivon, etten törmää villieläimiin (siis torakoihin), sillä Katja mainitsi tavanneensa niitä kerran keittiössämme eräänä myrskyisenä yönä. Luultavasti remontti pistää alivuokralaiset liikkeelle talon rakenteissa. En tiedä remontoidaanko Suomessa sunnuntaisin, mutta tuli eilen huomattua, että täällä ainakin remontoidaan! Nousin aiemmin kuin kämppikseni ja menin keittiöön tietokoneineni, etten pärskimiselläni herättäisi häntä ja heti, kun sain rojuni raahattua keittiöön, alkoi sellainen poraaminen ja jyske, ettei siinä ajatuksiaan kuullut. Se siitä huomaavaisuudesta.

Ei kaduta, että otettiin kumpparit mukaan.

Samanlaista "jokea" jatkui koko tuon suoran tien matkalta.

Mainitsin edellisessä tekstissäni vedenpaisumukset liittyen lumensulamiseen ja kun kävimme ostamassa junalippuja rautatieasemalta, pääsin todistamaan kyseistä ilmiötä suoralta kädeltä. Takaisin tullessamme nousimme vahingossa väärää ratikkaan ja jouduimme kävelemään hyvän matkaa takaisinpäin, mikä ei ollut ihan lempipuuhaani kipeänä, mutta sainpahan kuvamateriaalia kaduista ja tulvista. Ihmiset kävelevät kadunvieriä pitkin lumikinosten päällä, mutta minähän lampsin läpi jäisten loskavesistöjen, koska minullapa oli kumisaappaat <3